Muistan, kun olin lapsi, äitini kertoi, miten he lapsina keksivät luonnon elementeistä itselleen leluja. Esimerkiksi korkokengät tehtiin niin, että sidottiin narulla puukapulat jalkapohjiin ja kävyistä saatiin tehtyä kotieläimiä kotileikkeihin. Itselläni oli leikeissä äidin korkokenkiä ja kaupasta ostettuja leluja ja pelejä, joten se kuulosti erikoiselta.
Omille lapsilleni olen kertonut, kuinka maalta, jossa vietin kesät, soitettiin keskuksen kautta lapsuudenkotiini ja kuinka erikseen piti pitää huolta, että on kotona, kun televisiosta tuli joku elokuva tai radiosta hyvää musiikkiohjelmaa. Älypuhelin aikana, jolloin elokuvia voi katsoa milloin ja missä haluaa eikä musiikin soittokaan vaadi erillisiä laitehankintoja, pelkkä kännykkä riittää, tämä kuulostaa erikoiselta.
Jäin miettimään asiaa muutosten näkökulmasta tällaisen pandemian aikana eteenpäin. Mitä jos tulevaisuudessa kerrotaan lapsille omasta menneisyydestä näin:
Silloin ennen vanhaan käytiin rock ym. konserteissa paikan päällä: tuhansien muiden kanssa hypittiin tasajalkaa ja laulettiin mukana, johon jälkipolvi järkyttyneenä vastaa: ”hulluja, ettekö te pelänneet, että saatte jonkun tautitartunnan. Mieti sitä syljen lentämistä, kun kaveri huutaa vieressä. Pisaratartuntojen paratiisi”.
Silloin ennen vanhaan oli nautinto päästä valitsemaan itse karkit Prismoista ja K-marketeista. Sai valita juuri niin monta tiettyä karamellia, suklaata tai lakritsipalaa kuin halusi. ”Kiesus, mitä touhua! Mieti, kuinka moni on käpälöinyt niitä karkkeja ja sitä otinta. Kädet täynnä bakteereita ja viruksia”.
Silloin ennen vanhaan, kun tavattiin, tavattiin isolla porukalla. Halattiin tuttuja ystävien ja läheisten lisäksi. Oli niin mukava nähdä porukalla. ”Ilmeisesti ennen vanhaan ei ymmärretty hygieniasta mitään. Ei ole järkeä altistaa itseään vieraille pöpöille”.
Silloin ennen vanhaan nautittiin matkailusta, jos oli varaa lähteä. Oli hienoa nähdä aito Mona Lisa taulu Louvressa ja nauttia Atlantin aalloista, kun ne iskeytyivät rantakivikkoon. ”Järjetöntä touhua. Ahtaassa lentokoneessa, jossa sama ilma kiertää ja vielä paikkoihin, joissa on paljon vieraita ihmisiä”.
Hullua ja järjetöntä, niinkö?
”Onneksi tänä päivänä voimme katsoa, liikkua ja tehdä asioita virtuaalisesti turvallisesti tutuissa olosuhteissa kotona. Voit nähdä ne ihmiset, jotka haluat, vain pienellä napin painalluksella. Voit nauttia niistä paikoista, joista haluat kotonakin. Ja onneksi ruoka on aina erikseen pakattu ilmatiiviisiin erillispaketteihin, jotta hygieniaketju ei vaarantuisi. Kyllä ennen oli rankkaa”.
Niinpä.
Koskaan ei voi tietää, mihin maailma on oikeasti menossa. Ei ole kauankaan aikaa, kun pidettiin ufoilmiönä sitä, että ihmisillä voisi olla pienessä laitteessa kaikki; tv, radio, rahat jne. Tällä hetkellä se taitaa olla kännyköiden perusvarustus. Jotenkin kuitenkin tuntuu, että yhdessä olemisessa ja yhdessä joidenkin asioiden jakamisessa on puolensa. En ole pessimisti, mutta veikkaan että tämä pandemia muuttaa peruuttamattomasti jotain siitä, miten olemme tottuneet elämään. Optimistina kuitenkin uskon, että tästäkin selvitään. Toivotaan, että muutokset eivät koske yhteisöllisyyteen ja yhdessä tekemiseen liittyviä asioita. Mielelläni toivoisin, että tulevat sukupolvet muistelisivat kummastuneina esimerkiksi vain vinyylilevyjen uudelleen paluuta eivätkä edellä mainittuja asioita.