Monet valmentajat ovat valmentajia lajissa, josta heillä on omakohtaista kokemusta. Yhtä lailla on mahdollista, että lajikokemusta ei ole, mutta valmennusosaamista on urheilusta sinänsä. Sama pätee urheilupsykologiseen (ja muuhunkin) työhön. Oma kokemus lajista auttaa ymmärtämään ikään kuin sisältä käsin, miltä jokin asia voi tuntua. Oma kokemus voi tuoda hallinnan tunnetta – tyyliin: ”tiedän, mistä puhun”. Toisaalta oma kokemus voi myös piirtää eteen niin selkeän tien, että sivupolkuja on vaikea nähdä. Toisin sanoen omaa kokemusta käyttää normaaliuden ja normin mittana. Yhtä lailla voidaan ajatella, että elämä on aivan liian lyhyt, että ehtisi itse kokea kaiken sen, minkä parissa työskentelee.
Jäin miettimään asiaa tarkemmin.
Kun taitoluistelija puhuu siitä, miten terä pureutuu ja liukuu jäällä, uimari siitä, miten vesimassa siirtyy taakse auttaen sulavasti eteenpäin tai jalkapalloilija siitä, miten hetkessä hahmottaa kentän, tuntee nurmen ja pallon. Valmentajaa (ja muita auttajia) voi auttaa, kun hän on kokenut jotain samaa. Samanlaisen kokemuksen jakaminen ei tarvitse aina edes sanoja, sen tuntee. Sen vain elää yhdessä, rinnakkain. Tietäen, missä voi auttaa ja mikä on kunkin löydettävä itse.
Omalla kokemuksella on merkitystä. Sitä voi hyödyntää ja parhaimmillaan se auttaa urheilijan itsereflektion kehittämisessä. Se voi lisätä myös turvan tunnetta: ”valmentaja/urheilupsykologi on jo kokenut tämän, joten minulla ei ole hätää”. Se voi antaa hallinnan tunnetta ja rauhaa pysähtyä oikeiden asioiden äärelle: ”tuossa on jotain, mitä sanoit tai teit, johon on syytä pysähtyä.” Omaa kokemusta ja sen merkitystä ei kannata väheksyä.
Luonnollisesti oma kokemus voi myös vääristää kuvaa tapahtumista, yhtä lailla, kun se voi vääristää tulkintaa toisen kokemuksesta. Sen suurin riski piilee subjektiivisen kokemuksen todentuntuisuudessa. Se, mikä minulle on totta, ei kuitenkaan tarkoita, että se olisi sitä toiselle. Pahimmillaan omaa kokemusta hyödyntämällä siirretään toiseen jotain sellaista, mitä hänessä ei ole tai mitä hän ei edes halua itsessä olevan. Kokemuksen syvä rintaääni on kuin besserwisseriys, joka katkaisee yhteyden toiseen ja estää toisen oman kasvun ja potentiaalin esiintulon.
Omaan kokemukseen sisältyy paljon viisautta. Viisaus tulee usein parhaiten esille juuri siinä, kun tajuaa, miten eri tavalla me ihmiset saman asian voimme kokea. Se voi antaa kielen ymmärtää, yhtä lailla, kun se voi kieltää ymmärryksen.