”Otetaan rauhallisesti tämä” tai ”Nyt rauhoitutaan” tai ”Hengitä muutaman kerran”. Kuulostaako tutulta, kun pyritään hillitsemään itsemme akuuteissa ja yllätyksellisissä tilanteissa. Puskista tulevat tilanteet säikäyttävät, jolloin syke voi nousta, vatsaa kouraista ja rintaa puristaa. Yhtä lailla toisen hätätilanne voi tarttua itseen, tunteilla kun on tapana tarttua ihan huomaamattomasti. Kiireen tuntu saa itsenkin kokemaan kiirettä, vaikka rationaalisesti sitä ei olisi. Tai kriisitilanteessa tuntuu, että on suuri hätä ja tulisi tehdä nopeasti jotain, vaikka maltti on siinä valttia.
Jäin miettimään asiaa.
Onko niin, että rauhallisuus sekoitetaan tyyneyteen. Rauhallisuushan tarkoittaa mielen tasolla hätäilemätöntä ja hermostumatonta ja toiminnaltaan verkkaista. Esimerkiksi hätätilanteessa rauhallinen ihminen ei koe samanlaisia tunteita ja tuntemuksia kuin muut. Hän on oikeasti rauhallinen. Rauhallisuuden mielentilassa on varmasti helppoa hahmottaa, mitä kannattaa tehdä ja mitä ei. Uskallan väittää, että aika harva kuitenkaan kykenee moiseen kriisitilanteissa tai puskista tulevissa tilanteissa.
Mutta sen sijaan voi olla tyyni, ja aika moni onkin näissä hankalissa tilanteissa. Mielestäni tyyneyteen liittyy maltillisuus ja toiminnassa lujuus ja järkkymättömyys. Se ei siis tarkoita, etteikö kehossa resonoisi toisen hätä, toisin sanoen syke voi olla kova, rintaa voi puristaa ja vatsassa voi tuntua, mutta mieli ja toiminta on tyyntä. Ihminen ikään kuin tietää, mitä tekee, vaikka tuntuisi miltä. Hän on tavallaan maadoittuneena ja valppaana samaan aikaan. Mielen ja kehon ohjaus toimii, vaikka tuntemukset olisivat epämiellyttäviä. Skeematerapiassa puhumme ”kapteenista laivassa”. Tällaisissa ikäviä tunteita ja tuntemuksia herättävissä tilanteissa siis kapteeni on laivassa hereillä.
Joskus voimme kritisoida itseämme siitä, että emme osanneet olla rauhallisia, vaan olimme ihan paniikissa. Kun tarkemmin kysyy, mitä tapahtui, tilanne onkin mennyt ihan hyvin. Toisin sanoen toimimme tilanteeseen sopivalla tavalla ja joskus jopa kuten olimme suunnitelleet. Arvioinnissa omat reaktiot hämäävät arviointia: kun tuntuu hankalalta, kun mieleen nousee ikäviä ajatuksia tai kun jossain kokee hetken paniikinomaisen häivähdyksen, alamme sen kautta määrittää koko tapahtumaa. Silloin voi jäädä näkemättä oma tyyneys, se kun kapteeni oli kuitenkin hereillä ja osasi ohjata laivaa läpi tyrskyjen ja myrskyjen.
Korona aikana tuntuu, että tästä on aika ajoin muistutettava itse kutakin. Kyllä tiukat tilanteet tuntuvat meissä kaikissa. Se ei ole meidän syytämme. Olemme vastuussa vain siitä, mitä nyt teemme tämän kaiken keskellä.