”Toksinen positiivisuus” ja ”pakkopositiivisuus” ovat sanoja, joita kuulee aika ajoin. Niillä voidaan tarkoittaa montaa eri asiaa, mutta yleisimmin tarkoitetaan sitä, että positiivisen ajattelun korostaminen painaa alleen ikävät kokemukset, jotka jäävät käsittelemättä. Näin muodostuu kulttuuri, jossa saa ilmaista vain iloa tuottavia asioita. Jos ongelmista puhuu, niistä saa puhua vain ratkaisu mielessä. Ilmapiiri myrkyttyy siis positiivisuudella ja normi on ”pakko olla positiivinen, muutoin toimii väärin”.

Jäin mietittämään asiaa tarkemmin.

Jokaisessa yhteisössä muodostuu jonkinlainen kulttuuri. On mielenkiintoista, miten pienet vivahteet alkavat muodostaa yhteisöön oletuksia, joiden mukaan tulee toimia. Osa näistä oletuksista jää tiedostamattomaan määrittämään todellisuutta ja osa nousee käsittelyyn. Vain käsittelyyn nousseet voivat muuttaa todellisuutta. Tiedostamattomasta kukaan ei kanna vastuusta – luonnollisesti. Sinne jää joka yhteisössä asioita, joskus siis myös jakamattomia tunteita, ikäviä kokemuksia ja jopa sietokyvyn ylittäneitä traumaattisia tapahtumia. Ei ole myöskään harvinaista, että johtuen käsittelemättömistä asioista yhteisöön alkaa muodostua tiukan muodollista, varovaista tai ikäviä asioita välttelevää toimintakulttuuria. Joskus myönteisten asioiden korostaminen toimii siis selviytymiskeinona.

Jokaisessa yhteisössä on myös yhdessä jaetut arvot ja tärkeät asiat. Ne siis ikään kuin toimivat kompassina, onko suunta, johon yhteisö on menossa, oikea. Joissain yhteisössä korostetaan myönteisyyttä ja ratkaisukeskeisyyttä. Toisin sanoen toimintaa arvioidaan suhteessa näihin arvoihin: Miten pidit positiivisuutta ja ratkaisukeskeisyyttä yllä, kun toit esille tuon asian? Aika luonnollista, että tuolloin tilaa ei jää kielteiseksi koetuille asioille.

Joskus siis pyrkimällä hyvään, lopputulos onkin kaikkea muuta. Tunnelma on liian jäykkä, jotta väljyyttä rakentaa uutta mahdollistuisi. Ilmapiiri tuntuu kielteiseltä, vaikka jokainen puhuu hauskoja asioita. On luonnollista vältellä ikäviltä tuntuvia asioita. Ne ovat liian ahdistavia. Ja on myös luonnollista, että tunteet löytävät reittinsä. Ihminen kaikkine puolineen haluaa tulla kuulluksi ja nähdyksi – tavalla tai toisella. Tämä näyttäytyy toksiselta. Ihan yhtä toksiselta kuin kielteisten tunteiden jatkuva käsittely ja asioissa märehtiminen sekä negatiivinen asenne.

Jokainen määrittää omalla tavallaan käsitteet. Itse näen myönteisen ajattelun paremminkin toivon näkökulmasta kuin asioiden kieltämisenä. Jos on ongelma, silloin on ongelma. Se ei kiertoilmauksia käyttämällä itse asian sisältöä muuta. Jos on mukavampi käsitellä ongelmaa, kun kutsuu sitä haasteeksi, niin mielestäni siihen on oikeus. Toivon näkökulmalla tarkoitan sitä, miten ongelmaan suhtautuu. Näkeekö siitä mahdollisuutta selvitä? Mikä auttaa itseä, kun katsoo ongelmaa? Millainen suhtautumistapa on itselle oleellinen, jotta mahdollisinten tuskan aaltojen kanssa on mahdollista olla? Näin ollen ajattelen, että sinänsä positiivisuus ei ole myrkyllistä. Toki myrkyllistä saamme asiasta kuin asiasta. Emmekä edes tahallisesti, vaan ihan vain selvitäksemme monimutkaisten ja vaikeiden asioiden kanssa.