Minulla oli ilo keskustella entisten arvokisamenestyjien kanssa ja syventyä huippu-urheilijoiden erilaisiin polkuihin. Keskustelussa mietimme, onko kyse valintojen tekemisestä vai luopumisesta – vai molemmista.

Jäin miettimään asiaa – tärkeä pohdinta muillekin kuin urheilijoille.

Teemme valintoja joka päivä – tietoisesti tai tiedostamattamme. Valitsemme sanamme, tekomme ja sen, mihin huomion suuntaamme. Voimme narista katkerana siitä, mitä emme saaneet, vaikka elämän loppuun saakka. Voimme iloita siitä, mitä on edessämme tai haaveilla siitä, mitä ei (vielä) ole. Voimme ottaa hissin tai kävellä portaat. Voimme syödä kasviksia tai ”rasviksia”. Voimme sanoa asiamme rauhallisesti tai kiivastuen. Jokainen valitsee jotain. Karrikoiden, ajopuuteoria välttelee ihmisen omaa vastuuta. Vähintään valitsemme, miten asioihin suhtaudumme.

Urheilussa valinnat tehdään usein urheilun ehdoilla. Kompromissien tekemisellä ei päästä huipulle – ei ainakaan kansainväliselle huipulle. Valinnat eivät kohdistu vain päivittäisiin valintoihin, kuten lepoon, ruokailuun ja iltajuhlien väliin jättämiseen – vaan myös koko kautta ja uraa koskeviin valintoihin, kuten opiskelun ja työnteon vähentäminen tai siirtäminen myöhemmäksi tai perheen perustamisen tietoinen siirto uran jälkeiselle ajalle.

Yhtä lailla elämä on jatkuvaa luopumista. Aikaa on käytettävissä kaikilla saman verran. Kun valitsee jotain, jotain toista jää valitsematta. On myös väistämätöntä, että menetettyä aikaa ei saa takaisin. Valinnat aiheuttavat myös luopumisen jostain. Karrikoiden, lukiolainen tanssii vanhojentanssit ja on abiturientti vain kerran, lapset ovat pieniä vain sen hetken. Aika kuluu vääjäämättä. Joka hetki jostain luopuu. Toki samalla kun luopuu jostain, jotain uutta voi tulla tilalle.

Kun teemme valintoja, luovumme jostain. Kun luovumme jostain, teemme valinnan johonkin.