Siivosin arkistoja ja löysin valmentajien mentorikoulutuksen jäljiltä omia muistiinpanojani. Siellä vastaan tuli kysymys, jota koulutettavien valmentajien kanssa pohdimme: Milloin asia on käsitelty loppuun?
Kysymys on tärkeä ja erittäin hyvä niin johtamisessa, valmentamisessa, psykoterapeuttisessa työskentelyssä kuin ihmiselämässä ylipäätään.
Pariskunta palaa riidoissaan samoihin vanhoihin asioihin, vaikkei lähtisi möyrimään niissä, muistaa ne kuitenkin. Urheilijat puhuvat keskenään ikäväksi kokemistaan tilanteista, saaden saman tunnetilan pintaan, vaikka muutoin asia ei vaivaisi. Työntekijä palaa jokaisessa kehityskeskustelussa palkka-asiaan, vaikka tietää, ettei siihen tule muutosta. Sparrattava haluaa käsitellä samaa asiaa uudestaan ja uudestaan, löytäen siitä aina uusia kulmia. Kuulostaako tutulta?
Onko edellä mainitut asiat jääneet kesken? Päällisin puolin vaikuttaa, että ovat: jos asia on käsitelty loppuun, tarvitseeko siihen enää palata? Ja jos palaa, sehän on merkki siitä, että jotain on jäänyt vaivaamaan, eikö?
On mielenkiintoista, miten kukin meistä määrittelee sen, milloin asia on loppuun käsitelty. Ihminen voi kokea olevansa hyvinkin onnellinen ja tietyt asiat voivat ”triggeröidä” olo- ja tunnetilan, jossa me tiedämme olevamme heikoilla jäillä, vaikka asia olisi käsiteltykin. Tällöin tarvitsemme siihen ”sisäistä vastuullista ja tervettä aikuisen ääntämme” (pariskunta). Tunnetiloja on helpohkoa saada nousemaan muistoista, niin miellyttäviä kuin epämiellyttäviäkin. Tunnetilat myös yhdistävät, porukalla niitä on mukava jakaa. Kukin kuitenkin voi tietää, että jakaminen ei muuta todellisuutta. Tässä ja nyt on kaikki hyvin, tai tapahtumasta selvittiin. Muutoinhan sitä ei voisi muistella. Edelleen häpeälliseksi ja traumaattiseksi koettua asiaa ei mielellään jaeta (urheilija). Tiedämme useimmiten, mitkä asiat ovat mahdollisia ja mitkä eivät. Aina voi kuitenkin vastata samalla tavalla kuin aiemmin, jos kysytään, vaikka lopputuloksen tietääkin (työntekijä). Joistakin asioista puhuminen voi näennäisesti olla puhumista kyseisestä asiasta, mutta onkin jo ihan toisen asian käsittelyä. Ihminen voi puhuessaan jostain, käsitellä itseen liittyviä tematiikkoja eri kulmilta. Yhden asian käsittely johtaa toiseen, vaikka esimerkki pysyisi samana (sparraus).
Toki yhtä lailla asiat voivat olla kesken. Asiat vaivaavat, keho tuntee ja mieli tietää sen. Jotkut asiat voivat olla kesken koko elämän ajan. Joitain asioita ei saa loppuun käsiteltyä, vaikka haluaisi.
Ehkä oleellista onkin pohtia, mikä merkitys esillä olevalle asialle värittyy, jos kokee, että se on kesken. Yhtä lailla, kun sille, jos kokee, että asia on loppuun käsitelty.