Urheilu on parhaimmillaan täynnä oppimisen riemua ja iloa, yhdessä oloa, itseen tutustumista, onnistumisia ja kunnon kasvua. Valmentajien koulutuksissa, työnohjauksissa ja sparraustilanteissa olen kuitenkin saanut kuulla, että vanhemmat tuovat lapsensa ikään kuin iltapäivähoitoon, odottavat mitalisadetta huolimatta treenimäärästä tai toivovat peliaikaa huolimatta sitoutumisen asteesta. Olen monessakin yhteydessä törmännyt siihen, että lasten ja nuorten harrastamisen motiivit eivät kohtaa vanhempien motiiveja.
Jäin miettimän asiaa laajemmin.
Jotenkin ymmärrän vanhempien toiveita. Toki sitä toivoo lapselleen aina parasta. Oma lapsi ja hänen elämänsä kiinnostaa enemmän kuin toisten vanhempien lasten elämä. Valmentajalle kuitenkin kaikki lapset ja nuoret ovat samalla viivalla. Se, että joku näyttää saavan enemmän huomiota, ei tarkoita, että näin olisi. Kun toimintaa tarkastelee oman lapsen kautta, se väistämättä värittyy. Jokaisella.
Yhtä lailla ymmärrän myös valmentajien tuskan tällaisessa motiivien ristitulituksessa. Tilanne kärjistyy varsinkin silloin, jos valmennettavia on paljon. Esimerkiksi monessa joukkuelajissa ei ole harvinaista, että harrastajia on jopa 30 yhdessä ryhmässä. Valmentajien koulutuksissa olemme usein pohtineet, miten huomioit kaikki juuri heille henkilökohtaisesti sopivalla tavalla. Miten osoitat jokaiselle, missä he ovat hyviä ja ovat kehittyneet ja samalla huolehdit, että toiminta tukee kaikilla tavoitteisiin pääsyä. Sama haaste on monilla organisaatioiden johtajilla, sillä erolla, että urheiluharrastus kestää kerrallaan paljon vähemmän aikaa, jossa edellä mainitut asiat olisi toteutettava.
Joskus tuntuu, että valmentajat ovat kohtuuttomien odotusten ristiaallokossa. Ei ihme, että monella valmentajilla on hyvinvoinnin ongelmia ja uupumuksen oireita (ainakin väitöstutkimukseni v. 2014 perusteella).
Tiedän myös, että monissa seuroissa on rakennettu organisaatioon hyvät ja selkeät rakenteet, joissa näitä piilossa olevia motiiveja voidaan avata auki. Luonnollisestikaan rakenteita ei ole luotu näiden tarpeiden auki avaamisen takia, mutta ne antavat hyvän mallin pitää huolta siitä, että vanhemmat, harrastavat lapset ja nuoret sekä valmennus puhuvat samaa kieltä. Näin keskiössä voi oikeasti olla itse harrastava lapsi ja valmentaja saa tehdä työnsä rauhassa.