Meillä oli urheilupsykologian alan asiantuntijoiden verkostokokous eilen (4.12.). Kävimme yhdessä läpi keksittyä urheilijatapausta eri näkökulmista. Oli mielenkiintoista huomata, miten samalla tavalla ja toisaalta, miten eri tavalla lähestyimme tapausesimerkkiä. Se, mistä tulokulmasta asiaa tarkasteli, vaikutti siihen, miten asiaa lähestyimme.

Jäin miettimään asiaa tarkemmin.

Sanotaan, että urheilussa keskiössä on urheilija. Urheilijan oma halu ja tahto. Jos hän haluaa huipulle, valmennustiimi (johon katson kuuluvaksi niin laji-, fysiikka- kuin psyykkisen valmentajan) pyrkii tekemään kaikkensa, että urheilija voisi sinne päästä. He pyrkivät luomaan maaston, jossa tuloksen tekeminen mahdollistuisi. Mahdollisena rajoituksena ja toisaalta myös mahdollisuutena on heidän käsityksensä siitä, miten tulos saavutetaan. Mikä on oleellista ja mikä ei – ja vielä oikein ajoitettuna. Koska kyse on myös ihmisestä, ei koneesta, tulee tähän mukaan urheilijan elämän kokonaistilanne ja sen mukanaan tuoma senhetkinen happitilanne, eli toisin sanoen se, miten urheilijan solut hengittävät henkisesti sillä hetkellä. Luonnollisesti tähän vaikuttaa se, miten urheilija on tottunut käsittelemään elämän mukanaan tuomia haasteita. Kaikkeen ihminen ei voi vaikuttaa, osa elämänkokemuksista tulee kohdalle, vaikkei haluaisi. On selvää, että ne vaikuttavat osaltaan siihen, miten suhtaudumme asioihin. Elämällä on myös korjaavaa voimaa. Joskus hyvä valmennussuhde voi paikata takkuja, joita elämä on tuonut tullessaan. Samalla tavalla, kun se voi myös aukaista vanhoja haavoja. Konteksti, lajin kulttuuri, olosuhteet ja valmennussuhde vaikuttavat siihen, miten helppoa ja turvallista uuteen heittäytyminen on.

Riippuen tulosuunnasta sama asia voi näyttää varsin erilaiselta. Kaikki on tavallaan totta ja vaikuttamassa jokaisessa hetkessä. Urheilupsykologian alan ammattilaisena joutuukin aina pohtimaan parasta mahdollista interventiota haluttuna ajankohtana muun muassa tuloksen tekemisen, hyvinvoinnin, vallitsevien tilannetekijöiden ja vuorovaikutusdynamiikan sekä kulttuurin näkökulmasta, puhumattakaan ammattieettisesti kestävästä ratkaisusta.

Näkökulmat vaikuttavat siihen, mitä hahmotamme asiaa. Erilaisten näkökulmien avaaminen voi näyttää siltä, että se vaikeuttaa ratkaisujen tekemistä: tuohan se esille uusia polkuja lähestyä asiaa. Helpompi voisi olla, kun on vain yksi polku, jota kulkea – se valittu. Näen itse asian kuitenkin päinvastoin. Monet näkökulmat ja mahdolliset polut auttavat itseasiassa hahmottamaan sitä, mikä on missäkin kohtaa oleellista ja tärkeää.