Valmentajan toiminnasta on puhuttu julkisuudessa paljon. Puheissa näkyy, miten vaikea teema valmentajan vallankäyttö on. Väärinkäytöksiä ja epäasiallista toimintaa toki moititaan, mutta esiin nostetaan samalla jotain hyvää ja arvokasta. Joskus tuntuu, että ei nähdä metsää puilta.
Huomaan myös itse tätä kirjoittaessani, että pohdin, miten kirjoittaa, jotta asia ei vesity, mutta samalla kukaan ei turhaan syyllistyisi. Toisin sanoen ne valmentajat, jotka muutoinkin pohtivat ja analysoivat omaa toimintaansa, kantavat vastuuta ja toimivat ammattimaisesti, huolimatta siitä tekevätkö sen oman työn ohella vai päätoimisesti, voisivat levätä luottamuksessa. Oma tekeminen riittää. Sen sijaan ne valmentajat, jotka ovat toimineet epäasiallisesti ja toimivat edelleen, ottaisivat itseään niskasta kiinni ja muuttaisivat käyttäytymistään tai jättäisivät valmennustyön.
On helppo syyttää yhtä. Joskus syytökset ovat myös totta. Yksi on syypää ja hänen tulee muuttua. Jos valmentajana huomaat toistuvasti haukkuvasi urheilijaa esimerkiksi ”luuseriksi, josta ei koskaan tule mitään” tai ”Läskiksi, joka ei osaa mitään”, tai jos valmentajana käyt käsiksi urheilijaan tai käytät häntä seksuaalisesti hyväksi, sinä olet syyllinen.
Jos tällainen syyllinen löytyy seurasta tai lajiliitosta, viimeistään valmentajan esimiehen tai ylemmän johdon tulee puuttua asiaan heti, kun tällainen tulee ilmi. Odottaminen tai paremman toivominen ei auta. Se pahentaa tilannetta ja antaa valmentajalle luvan jatkaa epäasiallista toimintaa. Samalla se lähettää viestin urheilijoille, että heillä ei ole väliä ja valmentajalla on rajaton valta: hän saa tehdä, mitä haluaa.
Epäasiallisen kohtelun, seksuaalisen ahdistelun ja väkivallan uhriksi joutuminen voi jättää niin syvät jäljet, että niitä korjataan koko loppuelämä. Kun se tapahtuu harraste tasolla, joka lähtökohtaisesti on iloa tuottava paikka ja johon mennään vapaaehtoisesti, tuntuu se vielä pahemmalta. Niin uhrista kuin läheisistä. Tällaisen toiminnan ylittänyttä valmentajaa ei ole syytä suojella. Hänen uhrejaan sen sijaan tulee. Suojelu edellyttää uskallusta avata suu. Uskallusta puuttua. Huoli pelipaikasta on pieni siihen verrattuna, mikä seuraus ihmisen mielenterveydelle tällaisella toiminnalla on.
Seurassa ja lajiliitossa, siis toiminnassa mukana olevat toimijat ovat puuttumisvastuussa. Toivottavasti seuroissa ja lajiliitoissa on selkeät puuttumiseen liittyvät rakanteet ja toimintamallit, joiden mukaan on helppo edetä. Jos ei ole, ne kannattaa päivittää. Ja jos ei osaa, voi pyytää apua.
Valmentajalla on valtaa. Etupäässä valmentajat myös ymmärtävät tämän. Jos oma tunnesäätely pettää ja huomaa huutavansa suuttuneena urheilijoille, yleensä sitä katuu, pyytää anteeksi ja sen haluaa hyvittää. Yleensä sopuun myös päästään. Valmentajan väärinkäytetty valta sen sijaan ylittää inhimilliset vuorovaikutustilanteet ja jatkuu, koska valmentaja ei tajua tehneensä mitään väärää. Ja koska hän ei muuta toimintaansa, ympärillä olevien ihmisten tulee tehdä sille stoppi.