Helsingin sanomissa (22.10.) oli mielenkiintoinen juttu onnellisuudesta. Lyhykäisyydessään siinä pohdittiin ja viitattiin tutkimuksiin ja teoreetikoihin, joissa oleellisin viesti liittyi onnellisuuden pakkoon ja yksinvaltaan. Toisin sanoen ”pakko olla onnellinen jatkuvasti" vääristää ihmisen käsityksen elämästä ja siihen liittyvistä tunnekirjoista.
Karrikoiden väsymys aamulla, puristava tunne rinnassa tiukan työneuvottelun jälkeen tai tylsyyden tunne kotiin mennessä ovat viestejä, jotka kertovat, että kaikki ei ole kunnossa. Ihminen ei ole onnellinen.
Näin ajatellen surun tunne menetyksestä ja yksinäisyyden tunne tyhjässä kodissa ovat jo selviä merkkejä mielenterveyden ongelmista, eivätkä inhimillisiä ja luonnollisia ihmisen reaktioita menetykseen ja itselle liian pitkään jatkuvaan yksin oloon.
Miten tässä näin on käynyt?
Milloin meiltä on kadonnut yhteys itseemme ja luonnollisiin asioihin elämässä? Elämän kiertokulkuun kuuluu monen näköisiä kokemuksia ja ne synnyttävät tuntemuksia, joista kaikki eivät ole miellyttäviä. Elämän kiertokulkuun kuuluu syntymän lisäksi kuolema. Elämän rajallisuus tekee itse elämästä arvokasta.
Onnen tunne on taas pieniä hetkiä loihtimassa arjesta juhlaa. Se ikään kuin värittää kauniilla väreillä elämäämme. Tekee muistoista kullan arvoisia. Harvalla se on jatkuva olotila – eikä voikaan olla. Mehän totumme (siis adaptoidumme) nopeasti vallitsevaan, joten vallitseva alkaa tuntua normaalilta. Normaalia ei taas liitetä onneen. Onni on luksusta, jotain erilaista. Juhlaa arjen harmaudessa.
Koska olemme laumaeläimiä, vertaamme helposti itseämme muihin. Somesta ja mediasta tulvii upeita kuvia ja päivityksiä, jotka tulkitaan toisen suurena onnena. On siis joku, joka on onnellinen koko ajan – jatkuvasti ja aina. Sen täytyy tarkoittaa, että itsessä on jotain pielessä tai että omasta elämästä puuttuu jotain.
Onnesta on tullut uusi brändi. Sen perässä juostaan uuvuksiin saakka. Se joko on tai ei ole. Pienet mustat hetket pilaavat päivän, vaikka muutoin se olisi mennyt mukavasti. Yksittäinen sana tai teko saastuttaa illanistujaiset, vaikka muutoin olisi arvioinut illan ihanaksi.
Onnellisuus ja onnen tunteet ovat upeita ja tärkeitä meille. Niihin saa pyrkiä tai olla pyrkimättä kukin haluamallaan tavalla. Ne muodostuvat myös hyvin erilaisista kokemuksista. Toinen fiilistelee sillä, mikä toiselle on puuduttavaa olemista.
Kuten sanottu, elämä on arvokasta – ihan jo sinällään. Se on myös haurasta. Lupaa kysymättä katkeaa. Joillekin meistä onnea tuo vain muistot. Joskus niissä lepää myös käsillä olevan hetken onnen ydin.