Rion Olympialaiset ovat ohi. Mitalisaalis oli Suomen historian heikoin. Toisaalta toivon, että tämä nostaa nyrkkeilijä Mira Potkosen mitalin arvoa – ennen kaikkea hänelle itselleen.

Jäin kuitenkin miettimään tulevia olympialaisten jälkiselvityksiä, joita varmasti tehdään sekä olympiakomiteassa, lajiliitoissa että yksittäisen valmennustiimin sisällä. Olympiakomitealla sen uskoisi olevan helpompaa kuin muilla, koska varsinaista tulostavoitetta ei ollut (tai ei ainakaan sanottu julki). Toisaalta, jos ei ole tulostavoitetta, miten arvioida tulosta?

Tällaista taustaa vasten myös Kojonkosken pettymys kisojen saalista hieman ihmetyttää. Vai olisiko niin, että odotuksia oli kuitenkin, vaikka niitä ei sanottu julki? Näin ajatellen voi miettiä, kumpi on parempi – julkisanottu ja selkeä tulostavoite vai ei ilmoitettua tavoitetta, mutta johdolla julkilausumattomia odotuksia menestymisen suhteen?

Lajiliitoilla arviointityö on vaikeampaa: resursointi, tuen määrä ja laatu, maajoukkuetoiminta ja siinä onnistuminen, lienevät teemoja, joita käydään läpi. Toisaalta työn arviointi on helppoa, jos on asetettu tavoitteet. Useimmilla lajiliitoilla oli – he tuntevat urheilijansa paremmin.

Valmennustiimillä, jossa urheilija itse on keskiössä, arviointityö on uskoakseni vaikein ja samalla helpoin. Vaikeaa siitä voi tehdä se, että läheltä on vaikea nähdä ”metsää puilta”. Helppoa taas sen vuoksi, että varmasti koko tiimillä on tiedossa, mikä on mahdollista ja mikä ei. Tavoitteet ovat kirkkaana ohjanneet valmennustoimintaa jo pitkän aikaa.

Tavoitteet ohjaavat toimintaa. Ne antavat suunnan, mitä kohti mennään. Ilman tavoitetta toiminta olisi poukkoilevaa ja satunnaisten yllykkeiden ohjaamaa. Tavoitteita voidaan rakentaa eri tavalla ja eritasoisesti. Tehtiin niin tai näin, oleellista on prosessin lopussa arvioida tulosta suhteessa asetettuihin tavoitteisiin. Jos esimerkiksi tavoite on hyvä joukkuehenki tai hyvä fiilis tekemisessä tai hyvinvoiva ihminen, tulisi loppuarvioinneissa tulosta verrata edellä mainittuihin tavoitteisiin, ei sijoitus- tai suoritustavoitteisiin. Toisin sanoen, millainen ilmapiiri oli? Millaista oli tehdä tai toimia kilpailussa? Miten hyvinvoivaksi ihminen koki itsensä?

Joskus tuntuu, että häntä heiluttaa koiraa. Arviointi tehdään, mutta suhteessa eri tavoitteisiin kuin alun perin oli sovittu.

Toivon todella, että ne ihmiset, jotka oikeasti tietävät, mitä on tehty ja mitä ei tehty, saavat itse rauhassa käydä läpi, mitä näin jälkiviisaana tekisivät toisin. Toivottavasti katsoen riittävän etäältä, jotta hyvä valmentautuminen saa ansaitsemansa arvon eikä sitä heitetä hukkaan vain arvioiden sijoitustavoitetta.