On ollut upeaa katsoa suomalaisten nuorten jääkiekkoilijoiden peliä sekä SM-liigassa että MM-kilpailuissa. Muun muassa Laine, Aho ja Puljujärvi ovat olleet esillä ja tehneet myös hyvää työtä kentällä. Heitä on hehkutettu mediassa ja kansan edessä paljon, eikä suotta. Nämä kaverit ovat nyt iältään 18-vuotta – nuoria siis.
Jäin miettimään asiaa nuoren elämän ja urheilussa kehittymisen näkökulmasta. Miten esimerkiksi Laineeseen suhtaudutaan jatkossa? Saako hän enää epäonnistua? Korostetaanko hänen tekemiään virheitä enemmän kuin muiden? Onko maalien ja pisteiden tekemisestä jokaisessa pelissä tullut niin kutsuttu normi suoritus ja kaikki alle sen ei kelpaa? Nuoren identiteetti kehittyy ja muokkautuu aina 25 vuotiaaksi saakka – senkin jälkeen toki voimme muuttua ja muutummekin kokemusten myötä, mutta toimintaa ohjaavat aivot ovat siinä vaiheessa valmiit. Mikä merkitys nuorelle tällä nk. sankariviitalla on identiteetin suhteen jatkossa?
Joskus heitämme lapsen pesuveden mukana huomaamattamme. Hyvää tarkoittavat sanat ja lausunnot eivät vain kauniilla tavalla vahvista itseä ja käsitystä itsestä, vaan luovat odotusarvoja omalle toiminnalle jatkossakin. ”Koska nyt pystyin tuohon, ensi kerralla se on vähin, mitä tulee tehdä” tai ”Koska viime kaudella olin jäällä usein oikeassa paikassa oikeaan aikaan, ensi kaudella sen tulee tapahtua aina”. Sinänsä tällaiset käsitykset voivat ruokkia halua kehittyä ja näin luoda pohjaa onnistumisille, mutta niihin kätkeytyy myös ansa. ”Mitä jos en pysty?” tai ”Mitä jos en täytä kriteereitä, joita oletin täyttäväni?” Vaikka peli kulkisi ihan riittävällä tasolla, myös valmentajan mielestä, sisään piirtyneet käsitykset itsestä voivat alkaakin kaataa, sen sijaan että ne vahvistaisivat. Kun mediassa kirjoitetaankin muista kuin itsestä tai vielä pahempi, itsestä kirjoitetut tekstit eivät ole niin mairittelevia kuin aiemmin, se voi alkaa syödä. Tällainen kehityskulku ei ole harvinaista nuorille lahjakkaille urheilijoille.
En tarkoita, että kyseisten nuorten kohdalla näin tapahtuisi. Todella toivon, että ei tapahtuisi. Mielestäni on kuitenkin tärkeää nostaa julkisuuteen myös kultareunaisen kolikon kääntöpuoli, jotta emme ainakaan tietoisesti rakenna todellisuutta, johon nuorten lahjakkaiden urheilijoiden elämään ei voisi kuulua onnistumisten lisäksi epäonnisemmatkin hetket.
Urheilu on upea maasto oppia itsestä. Onnistua, epäonnistua, kaatua ja nousta ylös. Elämän eri kokemukset ja ilmiöt kuuluvat urheiluun, ei anneta niiden määritellä yksiviivaisesti ketään.