Olin ICCE (The International Council for Coaching Excellence) konferenssissa Vierumäellä. Esillä oli hyviä tutkimuksia ja upeita esityksiä.

Miten valmennusta voi kehittää?

Mikä on oleellista tekemisessä ja mikä tekee valmentamisesta erinomaista? vain joitain teemoja mainitakseni.

Mieleeni jäi pyörimään muutamia yksittäisiä sanoja ja lauseita, kuten ”tee paljon virheitä”, ”kollektiivinen luovuus”, ”jos katsoo vain yksittäistä katua, kartta kaupungista katoaa eli kokonaisuuden hahmottaminen ei onnistu”, ”inspiroituminen” sekä ”monikulttuurisuus ja sen huomioiminen”.

Sanat ja lauseet ovat vain yksittäisiä ja irrallisia kontekstista pois vedettyjä tulkintoja. Niiden taakse kätkeytyy keskusteluja urheilussa toimivien ihmisten kanssa. Ne keskustelut itse asiassa herättivät ajattelemaan ja inspiroivat pohtimaan valmennusta uusista näkökulmista.

Esityksissä on tiivistettävä sanomaa, poimittava keskeiset asiat ja jätettävä nyanssit vähemmälle. Näin on tehtävä, että ehtii kertoa oleelliset asiat ja voi jättää aikaa keskustelulle. Nämä keskustelut ovat itse asiassa se pihvi. Parhaimmillaan koulutuksissa, konferensseissa ja seminaareissa kollegiaaliset keskustelut, kysymykset ja eri näkökulmien pohtiminen antavat sekä asian esittäjälle että kuulijoille eniten. Niistä jää olo, että on asioita, joihin kannattaa perehtyä lisää. Toki pahimmillaan niistä voi jäädä olo, että ei tiedä mitään, tai että se, mitä on, ei riitä ja että jatkossa tulisi olla jotenkin enemmän kuin on tai kokee pystyvänsä.

Mitä kyseisten mainitsemieni lauseiden ja sanojen taakse sitten kätkeytyi: virheiden tekeminen harjoituksissa edistää oppimista ja kehittymistä, siksi niitä ei kannata pelätä. Yhdessä todellisuuden rakentaminen on tavallaan kollektiivista luovuutta. Mikäli valmentaja ei hahmota kokonaisuutta (kaupungin koko karttaa), hänen on vaikea suunnistaa yksittäisten impulssien pohjalta. Koska Suomessa on monen taustaisia ja erilaisista kulttuureista olevia urheilijoita, valmentajan on tärkeää ymmärtää ja hahmottaa ihmisten erilaiset tavat reagoida.

Valmennuksessa on kyse inspiroitumisesta. Inspiroitunut valmentaja tekee työnsä hyvin, ja koska tietoa on paljon, tulee sitä myös osata rajata. Jokainen liekki sammuu, jos se ei saa happea riittävästi. Kaiken tietomäärän keskellä on hyvä pysähtyä ja hengittää sisään myös nk. tyhjää tilaa. Se auttaa näkemään metsän puilta: kaikkea ei yhden ihmisen tarvitse osata ja tietää.

Erinomainen valmentaminen voi olla myös ansa – jotain sellaista mitä kohti pyrkiessään uupuu. Toisaalta se voi myös olla sitä, että on työn tekemisen hetkellä läsnä. Läsnä olemiseen pystyy, kun takki ei ole tyhjä, vaan akut on ladattu. Silloin sitä odottaa jo töihin menoa, kun vapaa-aika irrotti valmentamisesta niin hyvin. Erinomaisuus on jotain sellaista, mikä tapahtuu kohtaamisessa, jossa kaikki se, mitä valmentajalla on annettavana, on läsnä juuri siinä valmennushetkessä. Ihan vaan ihmiseltä ihmiselle.