Aika ajoin julkisuudessa käsitellään psyykkistä valmennusta, mitä se on, mikä merkitys sillä on ja kenen tehtävä se on. Mielipiteitä ja käsityksiä on laidasta laitaan. Psyykkinen valmennus on:
Urheiluvalmentajan tehtävä, jolloin valmennus sinänsä nähdään psyykkisenä valmennuksena.
Psyykkisen valmentajan tehtävä, jolloin valmennus nähdään joko niin suurena kenttänä, että sitä ei yksi ihminen voi hallita tai niin eriytyneinä siiloina, ettei yhden ihmisen osaaminen riitä.
Psykologiaa ei omista kukaan – se on yksinkertaistettuna tiede, joka tutkii ihmisen (ja eläimen) mieltä, käyttäytymistä ja toimintaa yksin ja ryhmässä. Se on vapaa ja avoin kaikille. Valmennus taas yksinkertaistettuna tarkoittaa harjoittamista. Se pitää sisällään ajatuksen, että voi oppia jotain lisää. Valmennuksessa etuliite kertoo, mitä opit; urheiluvalmennuksessa opit liikunnasta jotain, ravintovalmennuksessa ruoasta jotain jne.
Kun puhutaan siitä, kenen tehtävä psyykkinen valmennus on, tulee mielestäni ensin määritellä, mitä psyykkisellä valmennuksella tarkoitetaan. Karrikoiden psyykkinen valmennus voidaan nähdä janan ääripäissä hyvin eri tavalla:
Psyykkinen valmennus urheilussa voi tarkoittaa vain urheilijan henkistä valmentautumista tiettyyn urheilusuoritukseen. Siihen voidaan katsoa kuuluvaksi muun muassa tunnetilojen säätely itselle sopivaksi, keskittymisen oppiminen ja huomion suuntaaminen oleellisiin asioihin sekä itseluottamuksen vahvistaminen niin, että urheilija saa itsestään kaikki irti silloin, kun tarvitsee saada. Fokuksena on urheilusuoritus ja siinä onnistuminen.
Psyykkinen valmennus voi tarkoittaa myös pyrkimystä muuttaa jotain ihmisen mielessä, käyttäytymisessä tai toiminnassa sinänsä, joista yksi osa keskittyy urheilukontekstiin. Siihen voidaan katsoa kuuluvaksi muun muassa ihmisen persoona kaikkine tiloineen ja elämäntilanne kaikkine käänteineen – ja miten nämä vaikuttavat, vaikuttuvat ja ovat suhteessa urheiluun. Fokuksena on ihminen ja hänen auttaminen.
Urheilussa on tavoitteena oppia, kehittyä ja tulla paremmaksi. Näiden taitojen oppimisessa psykologinen tieto ja taito auttavat valmentajaa. Näin valmentaja samalla myös sparraa, psyykkaa omia urheilijoitaan. Jotkut valmentajat tosin työskentelevät mielellään tiimissä, jolloin osa vastuuta menestyksen rakentamisessa jakautuu myös valmennuksen eri osaajille; esim. fysiikka- ja nk. mentaalivalmentajalle. Psyykkinen valmennus on siis läsnä valmennuksen arjessa valmentajan tekemisissä ja nk. psyykkarin/urheilupsykologin toimesta.
Valmentajaa helpottaa, kun hän tuntee urheilijansa. Näin on helpompi tukea tätä tiukoissa tilanteissa. Jotkut valmentajat osaavat tämän, jotkut kuvittelevat osaavansa ja jotkut jättävät suosiolla tämän työn alan ammattilaisille. Kaikilla valmentajilla raja puuttumiseen tiukkenee, mitä pidemmälle urheilijan mielen syövereihin mennään, mitä tiukempi tilanne urheilijalla on ollut tai mitä laajempi ongelma on selvitettävänä. Tässä siirrytään tekemisestä ammattiin. Ihmisen mielellä ei saa leikkiä. Se kuuluu terveydenhuollon ammattilaisten tehtäviin. Urheilukontekstissa tämä kuuluu urheilupsykologin työhön.
Itse en näe mitään vastakkainasettelua urheilupsykologian kentässä. Minusta on selvää, että valmentajan roolissa voi tehdä tietyt asiat ja urheilupsykologin roolissa tietyt. Näitä kahta ei pidä sekoittaa. Syykin on selvä, läheltä ei näe kauas. Osallisuus vääristää todellisuuden ja näin on lähes mahdoton hahmottaa, mistä on kyse, mitä hahmottamistaan asioista ja ilmiöistä ajattelee, saati sitten mitä asialle tekee.