Korona on eristänyt meidät toisistamme. Monet ovat yksin. Neljä seinää ympärillä eikä ulos uskalla mennä. Tapahtumat, joita odotti, on peruttu tai siirretty hamaan tulevaisuuteen. Läheiset eivät pääse käymään. Kaikki toimenpiteet on tarkkaan mietitty, jotta tästä selviydyttäisiin mahdollisimman pienin seurauksin.
Mediassa ja verkossa on paljon vinkkejä, miten ajan saa kulumaan, kun on eristyksessä muusta maailmasta. Joitain voi auttaa, kun on lista, mistä voi keksiä tekemistä. Joillekin koronavirus ei tuo muuta uutta, kun että asiointeja, kuten kaupassa käyntiä, pitää miettiä, miten ne hoitaisi. Tämä ihmisryhmä on ollut eristyksessä tai yksin ennen koronaakin.
Karrikoiden, ihminen on sosiaalinen eläin ja kaipaa etupäässä yhteyttä toiseen. Kaikilla sitä ei kuitenkaan ole. Osalla tarkoituksellisesti, osalla pakon edessä. Silti he ovat selviytyneet, kukin omalla tavallaan. Osa ehkä kärsien, osa mahdollisesti nauttien. Voisiko olla, että tämä eristyksen aika nostaa näiden yksineläjien ja eristäytyneiden arvon uuteen nousuun? Miten pärjätä, kun ei ole juttukaveria saatavilla? Mitä teet, kun ei ole kaveria, jonka kanssa tekisi? Kun ei ole ollut, tässä ei ole mitään uutta.
Jokaista ihmistä tarvitaan ja jokaisella on arvo sinänsä. Joka yhteisö kuitenkin määrittää, millainen ihminen ja ihmisen käytös on hyväksyttävää ja mikä ei. Monissa yhteisöissä nk. ekstroverttisiä, sosiaalisia, puheliaita ja yhdessä tekijöitä arvostetaan.
Alkaako tämä muuttua? Ehkä etäyhteyksien päässä sitä, joka malttaa kuunnella loppuun, antaa tilaa omalle jutulle, arvostetaan nyt enemmän. Ehkä ne nk. introvertit, asioita itsekseen pohtivat ja analysoivat ja yksin mieluummin tekijät nostavat yhteisöt suosta. ”Tästä selvitään” hokema ei auta, jos ei ole näkymää, miten. Ehkä nämä eristyksessä ja yksinolevat voivat antaa yhteisölle enemmän tässä ajassa, jossa heidän tapansa elää ja olla, on itseasiassa ainoa keino selviytyä pandemiasta. Toki karrikoin, monessakin kohtaa. Jo siinä, että luokittelen ihmiset.
Tosiasia on, että aina on niitä, jotka joutuvat yhteisössä vallitsevien arvostusten takia varjoihin. Nyt varjoista onkin tullut arvostettu ja oleellinen tapa elää, itse asiassa ainoa varteenotettava keino selviytyä. Eristetty tai itse erakoitunut omaa sellaista psykologista pääomaa, jonka arvo voi olla äärimmäisen iso. Isompi kuin osaamme vielä ehkä edes ajatella.
Myöhemmin näemme, mitä tästä opimme. Toki historia kirjoitetaan myöhemmin uudelleen, toivottavasti myös nähden asiat, jotka helposti jäävät varjoon.