Viikon alussa jalkapallovalmentaja Marianne Miettinen kertoi, että hänelle oli lähetetty paskaa kirjekuoressa työpaikalle pari päivää sen jälkeen, kun U20 maajoukkueen kokoonpano oli julkaistu. Suomessa myös muutama poliitikko on kokenut saman. Valitettavasti ei ole harvinaista, että julkisuudessa esiintyvä, valtaa käyttävä ja/tai huippu-urheilussa toimiva valmentaja saa joiltain kansalaisilta paskaa niskaansa, jos he ovat tyytymättömiä.
Jäin miettimään tätä kansakunnan osaa, joka katsoo oikeudekseen tehdä mitä tahansa. Mikä ihmismielessä vääristyy, kun lähtee tällaiseen pahantekoon?
Urheilu herättää meissä tunteita. Sehän on hyvä maasto käsitellä riittävän kaukaa hankalaksikin koettuja tunteita: parhaimmillaan itse on osa upeaa tarinaa ja pahimmillaan voi haukkua ne tollot, jotka on valittu kilpailuun ja jotka eivät osaa yhtään mitään.
Tällainen raivo, mikä voi herätä, ei kuulosta enää terveen aikuisen raivolta, jossa itsesäätely pelaa ja ihminen ymmärtää, mitä voi tehdä ja mitä ei voi. Se kuulostaa paremminkin pienen lapsen raivolta, jossa ei ole rajoja. Pikku lapsella ymmärrettävää ja normaalia, aikuisella ei.
Varmaan moni meistä katuu joitain tekojaan. Jos tekee väärin, herää syyllisyys, katuu tekojaan ja haluaa hyvittää ne. Hyvä niin.
Harmillisen usein näissä raivopäissä, jotka näkevät oikeudekseen tehdä mitä haluavat, syyllisyyden tunnetta ei ole tai jos on, se on liian sietämätöntä ja sitä ei kestä. Siksi siitä paetaan ja vältellään. Kun tunnetta ei kestä, raivo ottaa jälleen vallan. Omia oikeuksia puolustellaan tavalla, joka tukee omaa näkökulmaa. Niinpä hyökätään uudelleen, esimerkiksi tätä lukiessa: ”paraskin puhuja, v…u sinä mitään tiedä. Pitänee lähettää paskanpuhujalle paskaa”.
Ulkopuoliselta tämä kuulostaa järjettömältä toiminnalta, mitä se toki onkin. Sisäisen dynamiikan näkökulmasta katsottuna herää huoli: miten vaikeaa voi olla omien tuntemusten ja oman itsensä kanssa. Ulkopuolelta tällainen ihminen vaikuttaa jopa vaaralliselta: lähipiiri voi olla helisemässä. Koskaan ei voi tietää, mikä raivon herättää, joten muut ovat varpaillaan. Surullista.
Se, että asiat eivät mene niin kuin toivoi, herättää jopa koston tunteita. Se on varsin inhimillistä ja normaalia. Se, miten tunteisiin reagoi ja mitä tekee, edellyttää rajoja, joita kukin voi itse hallita.
Suomi on vapaa maa ja itseilmaisuun on oikeus. Oikeuteen ilmaista itseä kuuluu myös rajat. Ihan mitä tahansa ei voi sanoa, saati tehdä. Miettikää yhteiskunta, jossa kaikki saisi tehdä, mitä haluaa? Eihän siitä mitään tulisi. Esimerkiksi paskan lähettäjä etsittäisiin ja piestäisiin. Hän toki tekisi vastaiskun ja hyökkäisi takaisin. Jotkut kutsuvat tällaista sotatilaksi. Siksi meillä on rajat, valitettavasti kaikki eivät tätä ymmärrä, saati pysty noudattamaan.