Jääkiekon maailmanmestaruuskilpailuissa Sveitsi kamppaili kultamitalista. NHL:ssä tulokas joukkue Las Vegas Golden Knights ylsi tulevaan Stanley Cup -finaaliin. Yllättävää ja sensaatiomaista. Toki aina voi spekuloida, miten yllättävistä tuloksista puhutaan. Esimerkiksi Sveitsillä oli useita NHL pelaajia ja ehkä maan paras joukkue kautta aikojen, mutta silti.
Jäin miettimään, mikä merkitys ulkoa tulevilla paineilla on suorituksessa. Tokihan emme voi tietää, mitä paineita Sveitsi tai Golden Knights ovat oikeasti kantaneet, mutta spekuloida voi aina. Onko niin, että huomio keskittyy enemmän itse tekemiseen (ja joukkueessa yhteiseen toimintaan), kun kenenkään ei tarvitse ottaa kantaa menestysodotuksiin? Vai onko niin, että kun kukaan ei odota mitään, on helpompi vain nauttia itse tekemisestä? Vai onko kenties niin, että jos ei ulkoa odoteta mitään, niin tulee halua näyttää – ja näin tekemisessä on enemmän panosta kuin jos tätä yhteistä tunnetta ei olisi?
Sanotaan, että urheilussa on oleellista oppia elämään paineiden kanssa. Parhaimmillaan osata hyödyntää ne ja heikoimmillaan edes sietää ne. Painehan taitaa tulla fysiikasta ja sillä kuvataan yksikköön kohdistuvaa voimaa. Jos ajattelee painetta voimana, mikä siitä tekee niin hankalan?
Urheilussa, jos missä, mitellään voimasta: Kumpi kaatuu ensin, kumpi voittaa mittelön? Tuo kumpi voi olla toinen ihminen, joukkue tai laite tai aika omaa itseä vastaan. Parhaimmillaan mittelöstä tekee hauskan juuri se, että siinä kisaillaan ja kilvoitellaan voitosta. Itseen kohdistuvan paineen eli voiman voittamisesta.
Onko niin, että kyse ei ole paineesta sinänsä, vaan odotuksista lopputuloksen suhteen. Kenelle tahansa voi olla haasteellista nauttia mittelöstä, jos kaikkien huomio on muualla kuin itse mittelössä. Jos kaikkien huomio on maaliviivassa, 60 minuutin päässä tai kilpailun loppuminuuteissa, vaatii paljon urheilijalta pitää mielensä kurissa ja vain siinä hetkessä, jossa mennään. Varsinkin silloin, jos kaikkien kysymykset kohdistuvat sinne, mitä ei ole vielä lähelläkään. Vääjäämättä alkaa miettiä, mikä on oleellista ja merkityksellistä. Näin sisäinen paine kasvaa liian suureksi. Painetta on tasattava, jotta sen kestää. Näin energiaa valuu pois itse tekemisestä – ja se ei ole sitä, mitä parhaimmillaan voisi olla.
Vai onko kyse ylimääräisen paineen eli voiman voittamisesta? Toisin sanoen, kilpailussa ei ole enää kyse vain omasta suorituksesta, vaan koko kansakunnan maineesta ja kunniasta? Tai vanhempien arvostuksesta tai omasta ja valmentajan työpaikasta? Ei riitä, että nostaa 160 kg rautaa, pitää nostaa toinen mokoma – alitajuisesti ja tahattomasti.
Painetta on aina – oleellista on ehkä tunnistaa, milloin kannattaa päästää turhat ylimääräiset höyryt ulos, milloin tasata ja milloin hieman puristaa. Sveitsi ja Las Vegas Golden Knights tuskin olivat paineitta. Ehkä heidän kohdalle ei vaan tullut ylimääräisiä odotuksia. Pelkästään hyvään kisailuun kohdistuvaa painetta, voimaa, joka on voitettavissa.