Tyytyväisyyskö este kehittymiselle?

Sanotaan, että kehitys päättyy tyytyväisyyteen. Tottahan se on. Kun on tyytyväinen, niin ei näe enää tarvetta muuttaa mitään. Kun ei näe tarvetta muuttaa mitään, ei myöskään voi kehittyä. Se riittää missä on. Varsinkin urheilussa puhutaan paljon siitä, miten tyytyväisyys on este kehittymiselle. Halu ja nälkä kehittyä päättyy, kun on tyytyväinen siihen, mitä on saavuttanut ja missä on nyt.

Jokaisella asialla on kuitenkin kääntöpuolensa. Tyytyväisyyden toisella puolella on tyytymättömyys. Toisin sanoen, tyytymättömyys pitää kehitystä yllä. Kehitys alkaa tyytymättömyydestä ja se takaa, että ihminen kehittyy ja haluaa muutosta. Vaikka näitä sanoja ei käyttäisikään, ne ovat sanonnan ”kehitys päättyy tyytyväisyyteen” takana. Ne voidaan lukea rivien välistä. Myös silloin, kun sanoja itse ei sitä tarkoita.

Jos pysähtyy tähän tyytymättömyys puoleen ja kehitykseen, on siinäkin perää. Monet ihmiset alkavat tehdä muutosta elämässään, kun oma tyytymättömyys kasvaa riittävän suureksi. Harva kestää sitä, että oma nk. V-käyrä kasvaa kovin suureksi. Jonkin asian on muututtava. Urheilussa tyytymättömyys omaan kuntoon tai taitotasoon saa harjoittelemaan vielä enemmän ja tehokkaammin.

Tällainen dikotominen ajattelu tosin johtaa siihen, että muunlainen tulkinta ei ole mahdollista. Toisin sanoen, jos haluat kehittyä, sinun tulee olla tyytymätön, koska tyytyväisyys estää kehittymisen. Tällainen dikotomisuus saa pahimmillaan ihmisen ruoskimaan itseään jatkuvalla syötöllä. Se, mitä on saavuttanut, ei riitä. Aina voi tehdä vähän paremmin. Sen lisäksi, että voi kuluttaa itsensä loppuun, tyytymättömyys syö myös henkisesti. Aiemmin iloa tuottaneesta asiasta tuleekin pakko. Vapaudesta nauttia tuleekin suoritus. Askel askeleelta elämä onkin pelkkää suorittamista. Tyytymättömyys syö usein enemmän kuin antaa. Urheilussa ylikuormitustilojen taustalla tällainen tarina ei ole harvinaista. 

Mitä, jos tyytymättömyyden sijaan puhuisikin halusta tai tykkäämisestä? Toisin sanoen, kun tykkää jostain, sitä tekee mielellään, tai kun haluaa jotain, siihen mielellään paneutuu, vaikka olisi lähtökohtaisesti tyytyväinen itseensä ja tilanteeseensa. Toisiko se väljyyttä itselle enemmän vai tukkisiko se kehittymisen väylän?