Monesti kuulee puhuttavan, miten aika menee hukkaan tai aikaa haaskataan.
Jäin miettimään, mitä tämä oikeastaan tarkoittaa.
Aika kulkee vääjäämättä. Toki on suhteellista, milloin se tuntuu kulkevan nopeammin kuin haluaisi ja milloin piinallisen hitaasti. Romanttisesti virittyneessä hetkessä aika voi tuntua kiitävän liian nopeasti ohi ja toisaalta hätätilanteessa minuuttikin tuntuu menevän todella hitaasti.
Käytetyn ajan arvostus vaihtelee paljon. Jollekin on todella vaikeaa käyttää aikaa romaanien lukemiseen, saati istumiseen puiston penkillä tekemättä mitään sen erityisempää. Jollekin aika ei mene hukkaan, kun saa tehtyä mahdollisimman paljon asioita. Ajan arvostuksen määrittää suorittaminen.
Jollekin golfin pelaaminen on varsin kummallista, koska se vie aikaa niin paljon. Miltäkö? Joltain sellaiselta, jota arvostaa enemmän tai jota on tottunut tekemään. Ajan arvostuksen voi määrittää myös tottumus.
Milloin aikaa menee hukkaan tai sitä haaskataan?
Mielestäni ajan haaskaus on aina katsojan silmässä. Se, mikä on toiselle ajan hukkaan heittämistä, on toiselle täysillä hetkessä elämistä. Se, mikä on toiselle mielekästä, on toiselle täysin käsittämätöntä ajan haaskausta. Ei lienee harvinaista työpaikoillakaan haukkua joitain palavereita turhiksi ja ajan haaskaamiseksi. Ajan arvostuksen näkökulmasta ne edustavat jollekin tärkeää asiaa ja arvokasta ajankäyttöä. Palaverin tavoitteet eivät ehkä olleet täysin selvillä kaikille. Harvoinhan ihminen varsinaiseen tapahtumaan pettyy, vaan ennen kaikkea odotuksiinsa siitä.
Aika arvottuu, sen merkitys muuttuu. Mutta meneekö aika oikeasti hukkaan? Ehkä kuitenkin jokaisessa hetkessä on jotain, mikä voi tehdä siitä merkityksellisen ja arvokkaan. Jos ei muuten, niin siitä oppimisesta, miten ajan haaskasi jonnekin.