Kuka määrittää, mitä ja minkälaista urheilu on?

Historioitsija Hannu Eklund kirjoitti (16.2.2016) Helsingin sanomien mielipidepalstalla urheilusta ja miesten paremmuudesta siinä. Seuraavana päivänä oli jo kaksi vastinetta liittyen teemaan. Tärkeä ja keskustelua herättävä teema.

Itse jäin miettimään sitä, miten helposti alamme tarkastella asioita, tehtäviä ja ilmiöitä sukupuolen perusteella. Ei ole harvinaista kuulla esimerkiksi, että ”urheilu on miehistä”, ”naisten johtaminen on pehmeää” tai harjoituksissa ”tehdään tyttöjen punnerruksia” vain muutamia esimerkkejä mainitakseni.

Mistä tässä oikein on kyse?

Sukupuolisuus ei ole vain biologiaa, se on myös sosiaalista. Lapsi ymmärtää jo varhain, mitä häneltä odotetaan liittyen sukupuoleen. Karrikoiden pojat eivät saa itkeä ja tytöt eivät saa käyttää rajua kieltä. Sen sijaan pojat saavat leikkiä rajuja leikkejä, koska ”pojathan ovat poikia” ja tytöt saavat olla herkkiä, koska ”tytöt ovat tyttöjä”. Toki nykyään tätä muuttamaan on tehty monenlaisia projekteja. Ruotsissa jopa hon ja han sanan tilalla on hen. Suomessa taas pyritään muun muassa pienten lasten vaatetuksella osoittamaan, että sukupuolet ovat tasa-arvoisia. Muotia taitaa olla erilaiset lilan ja vihreän väriset. Vaaleanpunainen ja -sininen on lähes pannassa.

Siitäkin huolimatta asenteet ja uskomukset määrittävät monessa kohtaa tehtävää, asiaa ja ilmiöitä miehen kautta. Ikään kuin mies olisi yksi – ja nainen se toiseus. Tämä näkyy esimerkiksi urheilussa niin, että laji määritellään miehen liikkumisen kautta. Urheilu ja liikunta ovat siis miehen harjoittamana sitä aitoa ja todellista. Siihen sitten verrataan muiden, tässä tapauksessa naisen liikkumista. Urheilussa tehdään koko ajan töitä asian muuttamiseksi. Valitettavasti suuren yleisön asenteet muuttuvat hitaasti.

Tämä ykseys-toiseus- ilmiö on tuttu myös muilla elämän alueilla, esimerkiksi johtamisessa ja seurakunnassa papin ammatissa. Määritelmät hyvästä johtamisesta on aiemmin katsottu miehen näkökulmasta. Ollakseen hyvä johtaja, naisen tulee olla parempi kuin miehen. Koska hyvä johtaja=miesjohtaja. Tähän mielikuvaan on verrattu naista, joka haluaa olla hyvä johtaja. Seurakunnassa on käyty sama keskustelu papin ammatin suhteen. Näissä asenteissa ja käsityksissä on tapahtunut jo muutosta. Urheilu tulee tässä jälkijunassa.

Kuten mainitsin, töitä tehdään koko ajan sen suhteen, että naiset alkavat näkyä yhä enemmän urheilukentillä. Ehkä me joku päivä voimme katsoa urheilua monipuolisina liikkumisen muotoina, jossa naisten ja miesten urheilua ei verrata keskenään, vaan niitä pidetään yhtä arvokkaina ja mielenkiintoisina katsomisen ja osallistumisen kohteina.