Yritysmuuton yhteydessä kävin läpi vanhoja muistivihkojani, mitä niistä heittäisi pois ja mitä säilyttäisi. Jossain muistiinpanoissani olin pohtinut menestystä – joko jonkun koulutuksen yhteydessä tai jotain kirjaa varten.

Löysin mielenkiitoisia pohdintojani menestystarinoista. Toisin sanoen, miten menestyksestä ja sen saavuttamisesta puhutaan ”viisain” sanoin. Näissä tarinoissa asiat tehdään oikein, tai ainakin tulee sellainen kuva. Tosin, se että menestystarinassa puhutaan asian A puolesta, ei tarkoita, että edes kertoja itse poistaisi asian B. Tarina vain saattaa kuulostaa siltä. Ikään kuin ”onnela” saavutetaan kulkemalla valmiiksi viitoitettua tietä.

Toinen näkökulma menestykseen on tehdä oikeita asioita. Itselleni herää kysymys, mistä tietää, mitkä asiat ovat oikeita ja mitkä vääriä? Joku tai jotkut päättävät asiat kuitenkin, yksin tai yhdessä. Tällainen oikeiden asioiden tekeminen nostaa esiin myös ihmisen keskeneräisyyden ja raadollisuuden. Tämän päivän oikeat asiat voivat olla huomenna vääriä tai erilaisia. Urheilussa tämä näkyy erittäin hyvin – valmennusoppi ja hyvät viime vuoden tai viime viikon käytännöt eivät toimi enää. Tekemällä oikeita asioita joutuu väkisin tekemisiin ihmisen keskeneräisyyden ja raadollisuuden kanssa. Kaikkeen ei ole vastausta. Virheitä tehdään, epäonnistumisia tulee - oletettavasti enemmän kuin onnistumisia – ja joudutaan jatkuvasti arvioimaan, tehdäänkö oikeita asioita.

Samaa pohdintaa joutuu käymään asiantuntijan positiosta käsin. Asiantuntijan näkökulmasta on aina haaste löytää kaikesta tietotulvasta jotain olennaista. Jokainen meistä myös tarttuu joihinkin asioihin hanakammin kuin joihinkin toisiin. Karrikoiden voisi sanoa, että sellaista tervettä tai patologista toimintakulttuuria haluaa ylläpitää, jossa itsellä on hyvä olla.

Ehkä Eino Leino oli oikeassa sanoessaan: ”kun on oikein puhdas ja aatteellinen, niin on hyvin ahdas ja puutteellinen”.