Netti ja lehdet ovat täynnä artikkeleita, blogeja ja juttuja, joissa annetaan keskimäärin 5 – maksimissaan 10 ohjetta parempaan seksiin, työntekoon, parisuhteeseen, ystävyyteen, ongelmanratkaisuun tai johonkin vastaavaan - siis parempaan elämään.
Olen lukenut näistä muutamia, ohjeet ovat ihan järkeen käypiä. Niissä puhutaan muun muassa vuorovaikutustaidoista, kuten kuuntelemisesta ja tilan antamisesta sekä oman asenteen merkityksestä, kuten myönteisestä ajattelusta ja optimismista.
Jäin miettimään, mikä näissä kiinnostaa ja toisaalta, mikä saa lukemaan näitä? Miten ylipäätään joku voisi tietää, mikä toimii juuri kyseisen ihmisen kohdalla?
Yleisiä ohjeita on toki helppo antaa. Mitä yleisempi, sen suuremmalla todennäköisyydellä se sopii usealle ihmiselle. Otetaan esimerkiksi nukkuminen. Ohjeena on helppo antaa:
– nuku riittävästi
– pyri välttämään raskaita, itseäsi stressaavia ja kuormittavia asioita ennen nukkumaan menoa.
Harva meistä sanoisi mihinkään yllämainitusta, että ei pidä paikkansa. Toisaalta yleistykset eivät anna omaan ainutlaatuiseen tilanteeseen mitään uutta. Jos esimerkiksi nukkuminen on ongelma, edellä mainitut ohjeet ovat varmasti jo käytössä.
Yksityiskohtaiset neuvot sen sijaan jakavat lukijoita. Osa voi saada avun, mutta osa ei saa niistä itselleen mitään. Otetaan esimerkiksi onnellinen parisuhde:
Varaa joka ilta 20 minuuttia, jonka aikana keskityt siihen, mitä puolisosi haluaa kertoa sinulle. Kysele häneltä tarkentavia kysymyksiä. Älä oleta, että tiedät. Äläkä yritä ratkaista käsillä olevaa asiaa hänen puolestaan. Anna hänelle keskeytyksettömästi aika ja tila käyttöön.
On varmasti pariskuntia, joille ohje sopii todella hyvin. Yhtä lailla on pariskuntia, joille ohjeen noudattaminen olisi piinallista – pahimmillaan se alkaisi pilata hyvin toimivaa suhdetta.
Kiteytettyjä, tiivistettyjä ja yksinkertaistettuja ohjeita on etupäässä kiva lukea. Niihin liittyy odotus, että ohjeissa on vielä jotain, jota itse ei ole tullut ajateltua. Jotain sellaista, joka mullistaa omaa elämää.
Ai niin, ne viisi ohjetta hyvään elämään:
1) Iloitse pikku asioista, koska suuria ei ehkä koskaan tule.
2) Päästä irti siitä mikä meni jo, koska se ei palaa samanlaisena enää koskaan: ”virtaan voi astua vain kerran”.
3) Tee asioita, koska harvat asiat tupsahtavat eteen ilman omia ponnisteluja.
4) Ole oma itsesi, koska itseä et kuitenkaan pääse karkuun. Se seuraa kuin varjo perässä joka tapauksessa
5) Elä oman näköistä elämää. Älä anna muiden määritellä itseäsi ja elämääsi.