Mindfulness eli hyväksyvän ja tietoisen läsnäolon harjoittaminen on lähes muoti-ilmiö. Eikä ihme, monet ovat saaneet siitä apua unettomuuteen, stressinhallintaan ja itsesäätelyyn ylipäätään.
Mindfulness tarkoittaa käsillä olevan hetken havainnoimista juuri sellaisena kuin se ilmenee, siitä tietoiseksi tulemista ilman suodattimia, sekä sen hyväksymistä juuri sellaisena kuin se ilmenee. Pystyäkseen olemaan läsnä käsillä olevassa hetkessä tulee myös osata päästää irti ja suunnata huomio siihen mikä on läsnä. Yksinkertaisuus lienee hyväksyvässä ja tietoisessa läsnäolossa sen suurin haaste. Ihmisen mieli on sellainen, että se vie lupaa kysymättä, osin huomaamattamme, pois tästä hetkestä. Yhtä lailla irti päästäminen voi olla vaikeaa, se mikä oli minuutti sitten, on jo mennyttä. Me ihmiset muistamme vuosien päässäkin tapahtuneet asiat.
Hyväksyvää ja tietoista läsnäoloa voi harjoittaa missä vain. Harjoitteet ovat yksinkertaisia. Ne eivät vaadi erityisjärjestelyitä. Niitä voi harjoittaa arjessa varaamalla aikaa 5 minuutista noin puoleen tuntiin. Tällaisia harjoitteita ovat kehomeditaatio, istumameditaatio ja meditaatio liikkeessä (esimerkiksi joogaharjoitteet). Yhtä lailla arkiset toiminnot voivat toimia harjoituspaikkoina, kuten hampaiden peseminen, suihkussa käynti tai ruoan syöminen.
Oleellisia kysymyksiä itselle hyväksyvän ja tietoisen läsnäolon harjoittamisessa ovat:
Voiko hyväksyä käsillä olevan kokemuksen sellaisena kuin se on?
Voiko olla utelias sitä kohtaan, mitä mielessä on ja miltä kehossa tuntuu juuri nyt?
Voiko suhtautua itseen, toiseen ihmiseen ja käsillä olevaan asiaan aloittelijan mielin? Ikään kuin näkisi ja kokisi sen ensimmäistä kertaa?
Voiko tunnistaa ja päästää irti ennakkokäsityksistä kyseistä ihmistä ja asiaa kohtaan? Ja yhtä lailla voiko hyväksyä itsessään myös sen, ettei aina kykene, osaa tai halua? Ja uskaltaisiko tutkia tätä itsessä tarkemmin? Ja voiko itseä kohtaan suhtautua lempeydellä ja myötätunnolla?
Mindfulness-harjoittelun ympärillä, taustalla ja rinnalla kulkee monia erilaisia viitekehyksiä, lähestymistapoja ja suhtautumistapoja. Joissain haetaan mahdollisuutta hiljentyä itseen useaksi tunniksi, jopa vuorokausiksi hiljaisuuden retriiteissä ja joissain haetaan ensi sijaisesti itseä, muita ja maailmaa kohtaan rakastavaa asennetta.
Näin praktisena ihmisenä itse näen mindfulness-harjoittelun ennen kaikkea yhtenä hyvänä menetelmänä vahvistaa stressinhallintataitoja, lisätä rentoutumiskykyä, opetella päästämään irti ja toisaalta oppia huomion suuntaamista haluttuun asiaan. Harjoittelu antaa oivan pohjan ylipäätään kaikelle itsesäätelylle. Näin se samalla vahvistaa myös hyvinvointia. Harvalla on kuitenkaan mahdollisuutta hiljentyä itseen moneksi tunniksi päivässä saati, että voisi lähteä itsetutkiskelumatkoille. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö voisi harjoittaa ja toviksi pysähtyä hetkeen sen sijaan että antaisi arjen liukua automaattipilotilla ohi.
Velkataakka voi painaa hartioilla, työpaineet voivat olla niskassa tai suuri huoli, miten selviää ensi viikosta. Nuo asiat eivät katoa, mutta voivat pilata hetken joka on käsillä juuri nyt. Lapset, jotka leikkivät par aikaa lattialla nauraen. Tai ystävä, joka kaipaa kuuntelijaa tai isovanhempi, joka tarvitsee kädenpuristusta juuri nyt – hetket, jotka sinänsä ovat arvokkaita ja antaisivat sekä itselle että toiselle paljon vain läsnäololla, voivat saastua vain sillä, että mieli harhailee tulevaisuuden huolissa, menneisyyden harmituksissa tai jossain muualla.
Hyväksyvän ja tietoisen läsnäolon harjoittelu voi antaa itselle mahdollisuuden elää hitusen enemmän ja täydemmin tässä hetkessä. Vaikka se ei tee meistä yhtään täydellisempää ihmisenä, se voi kuitenkin tiukoissa paikoissa antaa muutaman pelimerkin enemmän.