Luistelen aikuismuodostelmaluistelujoukkueessa, jossa olen eräässä kuviossa kaatunut ja loukannut polveni. Kipu oli valtava, kehoni muisti kokemuksen pitkään jälkikäteen, vaikken halunnut. Tästä kohdasta muodostui itselleni nk. ”nighmare” kohta. Tällaisten kokemusten työstämiseen on tehokkaita keinoja, jotka auttavat jopa yhden kerran jälkeen. Blogissani en kuitenkaan pohdi näitä auttamiskeinoja, vaan kokemukseni sai minut miettimään pelkoja. Mistä pelossa on oikein kyse pohjimmiltaan?
Pelko lamaa, toisaalta se estää tekemästä mitään uhkarohkeaa. Pelko tuntuu epämiellyttävältä, toisaalta se antaa siivet (nk. pakene reaktio). Pelko rajoittaa elämää, toisaalta se lisää tervettä varovaisuutta. Pelolla, kuten kaikilla tunteilla, on kääntöpuolensa. Pelko suojelee ja auttaa pitämään hengissä uhkaavissa ja vaarallisissa olosuhteissa, toisaalta pahimmillaan se voi myös rajoittaa tai jopa estää normaaliarjen ja elämisen. On siis sekä järkevää että järjetöntä pelätä.
Me ihmiset voimme pelätä monia asioita, esimerkiksi kontrollin menettämistä, hylätyksi tulemista ja yksinjäämistä tai nöyryytetyksi tulemista. Voimme pelätä isoja, pieniä, konkreettisia tai aineettomia asioita. Itse asiassa järjettömille peloille vain mielikuvitus on rajoitteena. Pelko käyttää ravinnoksi mielikuvitusta ja ”mitä jos” ajattelu toimii koukuttavana mausteena pelolle.
”Mitä jos mokaan” pitää huolen siitä, että toiminta on varautunutta. ”Mitä jos jään yksin” pitää huolen siitä, että ei hakeudu läheisiin ihmissuhteisiin tai jos hakeutuu, ei uskalla olla oma itsensä. ”Mitä jos jotain kamalaa tapahtuu” pitää huolen siitä, että ei tee mitään, mitä ei ole jo aiemmin tehnyt. Pelko pitää huolen siitä, että mitään uutta ei kokeile.
Pelkoon voi suhtautua eri tavalla. Jokaisella niistä on puolensa. Pelkoa voi paeta. Pakeneminen voi tapahtua konkreettisesti poislähtemisenä tai pelottavan asian välttämisenä. Pelkoon voi myös suhtautua torjumalla sen kokonaan. Tällöin ihminen voi esimerkiksi toimia ylitsevuotavan ystävällisesti tai täydellisyyttä tavoitellen, jotta pelko ei saisi valtaansa. Pelon voi myös somatisoida: pelko voi näkyä somaattisina oireina; päänsärkynä, vatsakipuna tai rinnan puristuksena. Pelkoa voi myös yrittää poistaa turruttamalla sen, esimerkiksi päihteiden avulla. Pelkoon voi suhtautua myös haasteena. Tällöin ihminen tekee asioita, joissa joutuu jatkuvalla syötöllä elämään pelkojensa keskellä. Esimerkiksi esiintymistä pelkäävä huomaa kouluttavansa tai näyttelevänsä ammatikseen eli on koko ajan esillä. Toki ihminen voi myös suhtautua pelkoon pelkäämällä. Pelkääminen on tunteena vain niin viheliäinen, että sitä ei meinaa kestää.
Mikä pelossa itse asiassa pelottaa? Onko se tunne, mikä on epämiellyttävä? Vai onko se seuraamus, mitä voisi itselle tapahtua? Kun pelkoa lähtee pilkkomaan ja analysoimaan, voikin huomata jotain oleellista pelosta ja sen luonteesta. Esimerkiksi huomion suuntaaminen kehon tuntemukseen voi tuoda uuden ulottuvuuden pelkoon. Tai omien ajatusten tunnistaminen ja hyväksyminen voi tuoda väljyyttä nähdä pelottava asia. Pelkoa kohti meneminen edellyttää usein myös vastakkaisen tunteen olemassa oloa: esimerkiksi turvallisuuden tunnetta. Joskus myös itse asia on tärkeämpi kuin koettu pelko, jolloin tekemisen tärkeys ohittaa pelon tunteen. Joskus pelko voi olla niin voimakas, että siihen tarvitsee asiantuntija apua. Paradoksaalisesti pelon käsittely edellyttää siis aikamoista rohkeutta!