Koripallo on jännittävä ja mielenkiintoinen laji. Pelin hyvä puoli on se, että siinä tapahtuu nopealla temmolla asioita. Pisteitä tehdään koko ajan ja peli saattaa kääntyä nopeastikin puolelta toiselle.

Katsoin toissa päivänä (6.9.) Suomen ja Kreikan koripallo-ottelua. Peli oli jännittävä alusta loppuun, mutta yksi asia pelissä tai oikeastaan pelin selostuksessa ja kommentoinnissa kiinnitti huomiota.

”Kreikka on erittäin vaarallinen ja Suomen pitää olla tarkkana koko ajan.”

Jäinkin miettimään suomalaista joukkueurheilua ja ajatusta: pitääkö olla ”varpaillaan” vähän koko ajan.

Pelissä on toki hyvä olla hereillä ja valppaana koko ajan. Näin pelitarmo ja halu antaa itsestä kaikkensa ovat oletettavammin läsnä. Mutta viljelläänkö me suomalaiset vähän turhaankin ”tarkkana olemista”. Siitä tulee tunne, että Suomen voittoa vain toivotaan, ei niinkään odoteta.

Onko niin, että esimerkiksi selostajat haluavat varoittaa katsojia liiasta optimistista? Kun hoetaan pelin arvaamattomuutta ja varautumista tappioon, säästetään Suomen kansa mahdolliselta pettymykseltä. Ettei taas vaan käy, kuten vuonna 2003 jääkiekossa Suomi – Ruotsi 5 – 6. Toisaalta meillä on kokemusta paljon tuon tapahtuman jälkeen onnistumisista, voitoista ja tappioista. Ilman sen kummempaa draamaa.

Ehkä kyse onkin siitä, että liika optimismi ei sovi Suomalaisille ja pessimismi – jota pidämme realismina – kuuluu joiltain osin vielä kansanluonteeseemme. Jos ei muuten, niin perinteen velvoittamana.

Toisaalta mietin, mitä tapahtuisi, jos ei varautuisi? Voi olla, että mahdollinen pettymys kirvelisi paljon. Mutta sitä odotellessa olisi paljon hauskempaa.