Urheilujohtajia tarvitaan: hoitamaan puitteet ja olosuhteet itse asialle. Laitoin google hakuun sanan ”urheilujohtaminen” ja alle sekunnissa tuli yli 12 000 otsikkoa. Urheilujohtamista voi opiskella monimuotoisesti monessa eri paikassa, mutta kuinka moni suomalainen urheiluseuran johtaja on oikeasti opiskellut johtamista ja varsinkin urheilujohtamista? Arvion mukaan Suomessa on noin 15 000 urheiluseuraa (SLU Julkaisusarja 1/2012). Se tarkoittaa siis myös 15 000:tta urheilujohtajaa. Suurin osa heistä johtaa seuraansa OTO-periaatteella. He johtavat urheiluseuroja parhaan kykynsä mukaan, suurin osa omalla vapaa-ajallaan.
Urheilussa johtaminen on monisyinen asia. Se tarkoittaa monella eri tasolla tapahtuvaa toiminnan suuntautumista tavoitteiden mukaisesti, toiminnan tarkastelua tuloksen tekemisen näkökulmasta ja olemassa olevan tiedon monisyistä hyödyntämistä sekä itse toiminnan mahdollistamista edellä mainittujen periaatteiden mukaan.
Urheilujohtaminen ei takaa hyvää, saati tehokasta johtamista urheilussa. Urheilu johtamismaastona on monimutkainen, muuttuva, intohimoisten tunteiden ja sattumanvaraisuuksien maasto. Valitettavan usein urheilujohtaminen elää irti urheilijan kokemuksellisesta maastosta. Rakennetut tavoitteet, olosuhteet, toiminta ja kauniit ja uskottavat puheet eivät kohtaa urheilijan aitoa ja todellista arkimaastoa.
Urheilussa johtaminen ei ole vain urheilujohtajien asia. Johtamista voidaan lähestyä myös tehtävänä, joka hoidetaan jotenkin aina, kun toiminnalla on tavoitteita. Urheilussa, jos missä, ihmisillä on hyvinkin itsekkäitä haluja ja toiveita. Johtamisen näkökulmasta tämä luo varsin mielenkiintoisen maaston, jossa ei aina saa selvää, heiluttaako häntä koiraa vai koira häntää. Joskus tuntuu, että koira ei tee mitään, vaan liike ohjautuu jostain muualta.
Tapahtumarikkaassa ja tavoitteellisessa maastossa tulisi rohkeasti tutkia, minkälaiset voimat toimintaa ohjaavat ja mihin suuntaan. Pelkkä yhteinen myönteinen sävel ei takaa, että toiminta olisi tehokasta tai että se tukisi tuloksen tekemistä. Yhteinen myönteinen sävel voi syntyä vasta, kun mahdolliset riitasoinnut, sävelkorkeudet ja äänen taajuudet on tunnistettu ja soittajat elävät samaa kappaletta, voiden muuttaa sitä kesken soiton.