Ylikuormitustilaa osataan tutkia lääketieteellisesti mielestäni perusteellisesti Suomessa, vaikka tieto sen patofysiologiasta taitaa edelleen olla melko rajallista. Tutkimuksia on kuitenkin tehty runsaasti ja näissä on todettu, että ylikuormitustilaan liittyy muun muassa autonomisen hermoston toiminnan ja stressihormonijärjestelmän muutoksia. Ylikuormitustilaan on myös laadittu erilaisia toipumismalleja. Lääkäristä ja lääketieteen spesialiteetista riippuen, ne hieman eroavat toisistaan. Olen myös itse ollut mukana monessa erilaisessa toipumisprosessissa.
Monen ylikuormitustilan takana elää ihminen, jonka persoonan yksi osa on suorittaja. Hänellä on usein monta rautaa tulessa. Hän nauttii siitä, että voi haastaa itsensä. Ja niin hän tekee, jokaisessa asiassa. Laittaa itsensä likoon ja antaa parastaan.
Kukaan ihminen ei kuitenkaan synny suorittajaksi. Jostain sellainen itseen on vain tarttunut. Joillekin se on opittu tapa, joillekin selviytymiskeino ja joillekin suoja joltain ikävältä, vain joitain syitä mainitakseni. Mitkään puolet meissä eivät kuitenkaan synny turhaan. Kaikilla puolillamme on ollut alun perin vähintään jokin tärkeä tehtävä.
Joskus kuitenkin tällainen puoli itsessämme alkaa tuottaa ikävää jälkeä. Kun tällaisen suorittajapuolen kautta katsoo elämää ja itseä, kaikki näyttää tehtäviltä, jotka tulee jollain tavoin suorittaa, myös oleminen. Kun pysähtyminen ei ole mahdollista, keho ei kykene enää palautumaan. Ylivirittyneisyys jo itsessään syö energiaa. Jossain kohtaa tällaisella polulla ihminen ei enää jaksa.
Joskus taas suorittajapuoli itsessä on ollut selviytymiskeino ikävissä tilanteissa. Riittävän kuormittavassa tilanteessa, joissa ihminen luontaisesti väsyisi, suorittajapuoli herää henkiin ja alkaa toimia. Sitä ruokkii selviytyminen. ”Tästä selvitään kyllä” tai ”Vielä minä näytän” tai ”Minähän en perkele tähän väsähdä”.
Ei ole harvinaista sekään, että elämän kriisitilanteet laukaisevat suorittajapuolen toimintaan. Se on ollut aina hyvä suoja liiallista ahdistusta tai muita ikäviä tuntemuksia vastaan. Esimerkiksi näin kokeva urheilija voi lähteä extra juoksulenkille tai tehdä muutaman extra punttitreenin – ihan vain saadakseen olonsa paranemaan.
Etupäässä kaikki tämä tapahtuu automaattisesti ja tiedostamattomasti. Se, että asian tietää, ei myöskään välttämättä auta. Niin syvällä suorittajapuoli itsessä voi olla. Kun kynttilä palaa molemmista päistä, ihminen väsähtää, eikä enää jaksa.
Ylikuormitustilasta toipuminen edellyttää monipuolista ja moniammatillista osaamista. Se vie aikaa. Pelkkä lepo ei auta, koska keho ei kykene käskystä lepäämään. Usein toipumiseen tarvitaan myös matka itseen ja oman mielen rakenteisiin. Kun mieli voi levätä kehossa ja keho mielessä, alkaa toipuminen edetä. Valitettavasti joskus paranemisen jälkeenkin riski uusiutumiseen on olemassa. Vanhat totutut käsittelytavat itsessä heräävät varsinkin tiukoissa paikoissa, jollei ole valppaana. Oleellista on silloinkin selkeä hoitopolku: tieto, että apua on saatavilla eikä asioiden kanssa tarvitse selviytyä yksin.