”Miten ehdin lukea kokeisiin?”, ”Mitä, jos en pääse kirjoituksista läpi?”, ”Mitä haluan tehdä lukion jälkeen?”, ”Mitä, jos en löydä sopivaa puolisoa?”, ”Mitä jos en pääse mihinkään opiskelemaan?” – vain muutamia nuorilta kuulemiani huolen aiheita luetellakseni. Useimmiten huolet liittyvät tulevaisuuteen ja siihen, että ei tiedä, osaa, kykene tai kelpaa.
Aikuisen näkökulmasta huolet voivat näyttää suhteutettuna elämänkulkuun ja -kokonaisuuteen suhteellisen pieniltä, mutta nuorelle ne ovat suuria asioita. Ei ole mukava tunne, jos rintaa puristaa, yöllä ei saa nukuttua, kun miettii ja pähkäilee asioita eikä ympärillä ole ihmistä, joka osaisi juuri oikealla tavalla auttaa.
Toisaalta varmasti monella aikuisella on kokemusta stressistä ja kiireen tunnusta työssä, YT-neuvotteluista, joissa oman paikan säilyminen ei ole varmaa tai parisuhteesta, joka ottaa enemmän kuin antaa. Ahdistus siitä, että ei tiedä, mitä tekisi tai huoli siitä, että ei osaa riittävästi tai kelpaa jatkossa. Itse asiassa ihan samanlaisia kokemuksia, syyt ovat vain varsin erilaisia.
Mikä sitten avuksi?
Luottamus siihen, että elämä kantaa, voi auttaa. Tosin se ei välttämättä lohduta, kun tentti on huomenna eikä aihealueesta ymmärrä mitään.
Pysähtyminen läsnä olevaan hetkeen esimerkiksi suuntaamalla huomion hengitykseen, voi rauhoittaa. Tosin ilman tekoja mikään ei muutu: jos ei lue, ei voi pärjätä kokeessa. Jos ei mene ihmisten ilmoille, ei voi löytää mahdollista sopivaa kumppania itselleen, jne.
Puhuminen ja avoin jakaminen voi helpottaa oloa. Jaettu tuska on helpompi kantaa. Tosin toisen lohduttaviksi tarkoitetut sanat kuulostavat sääliltä tai avuttomuudelta auttaa ja näin syventävät ahdistusta. Tai toisen kannustus vaikuttaa painostukselta ja näin lisää paineita.
Ei siis ihme, että nuorilla on angstia. Niin paljon asioita samaan aikaan, niin vääriä tai väärin ajoitettuja neuvoja tarjolla. Jotenkin joskus tuntuu, että nuoruuteen kuuluu angstia. Tämän vuoksi ajattelen, että yksi nuoruus/ihmisen elämä riittää. Kukin sitten selviää siitä tavallaan. Siksi onkin tärkeää, että nuori uskaltaa olla tarvitseva – yksin ei tarvitse pärjätä. Tukea saa, puhuminen auttaa, tekeminen selkeyttää. Mikään yksittäinen keino ei tokikaan aina takaa, että olo helpottuisi tai että tulee auttaneeksi angstissa olevaa nuorta. Toisaalta tekemättä jättäminen ei ainakaan auta.