Mielenkiintoinen päiväni laittoi minut miettimään, rajoja ja sitä, miten määrittelemme tapahtumien ja päivän kulun. Tällä viikolla yhtenä päivänä töissä en ollut tyytyväinen omaan toimintaani. Lisäksi samaisena päivänä liikenteessä kaistaa vaihtaessani takana oleva autoilija tööttäili ja näytti keskisormea. Illalla päivän kruunasi se, kun lenkillä joku tuntematon nainen huuteli ”bitch, bitch” ja jotain muuta julkaisukelvotonta. Samaisena päivänä sain myös työhön liittyvän puhelinsoiton, joka tuntui todella hyvältä. Auton radiosta kuului kotiin ajaessa joulumusiikkia, mikä rauhoitti. Juoksulenkki viileän raikkaassa illassa teki hyvää koko kropalle. Päivästä jäi kaikkinensa hyvä mieli, vaikka jo kyseisen tarinan perusteella puntit voisi olla vähintään 50 – 50.
Päivässä oli asioita, jotka voisivat määrittää sen kurjaksi, epäonnistuneeksi ja joiden takia voisi olla hyvinkin ahdistunut olo. Yhtä lailla päivässä oli asioita, jotka ruokkivat hyvää oloa, rauhoittunutta mieltä ja onnea. Jäinkin miettimään, mihin asioihin me tartumme ja mitkä asiat tarttuvat meihin? Tai mitkä asiat eivät tartu, vaikka syytä olisi?
Jokaisella meillä on omanlaiset rajat. Rajat muun muassa sille, kenen kanssa on tekemisissä (sosiaaliset rajat), mihin asioihin uskoo (henkiset rajat) ja miten kehoaan kohtelee tai antaa kohdella (fyysiset rajat). Yhtä lailla rajat sille, mitä antaa itsestä ulos (vuorovaikutuksessa) ja mitä ottaa sisään (vaikuttuu). Rajat ovat tärkeitä. Ne auttavat meitä pitämään puolemme; ”ei, tätä en halua”. Ne auttavat määrittämään sallitun ja kielletyn alueen: ”tämän pidemmälle en mene”. Ne auttavat myös luomaan identiteettiä: ”tämä on minua – tuo ei ole”. Rajat siis auttavat määrittämään itseä, ne suojaavat ja lisäävät turvallisuuden tunnetta. Ne myös opettavat itsehillintää: aivan rajattomasti ei voi toimia.
Kaikella on kuitenkin kääntöpuolensa. Jo nimensä mukaisesti rajat rajaavat. Joskus ne voivat rajata pois myös jotain sellaista, mitä ei kannattaisi. Tällöin muutos ei mahdollistu, oppiminen ei onnistu ja virheet toistavat itseään. Joskus taas rajat vuotavat kohdissa, joissa niiden pitäisi olla tiiviitä, ja ovat kuin teräs kohdissa, joissa niiden pitäisi olla joustavia.
Näin ajatellen, töissä tekemäni virhearvio oli asia, josta on syytä ottaa opiksi. Rajojen olikin syytä olla auki siinä kohtaa. Autoilu esimerkissä rajat jo tiukkenivat: ennakointi, toisten huomiointi liikenteessä ovat arvokkaita asioita, joita voi miettiä omalla kohdalla – ja toisaalta jättää kyseisen tilanteen (ja kyseisen ihmisen siinä) omaan arvoonsa. Lenkkeily esimerkki oli jo niin absurdi, että se ei edes koskenut rajoja. Ja kääntäen, toisen myönteisestä palautteesta saa vaikuttua, musiikin voi antaa viedä ja liikunnan saattaa miellyttävään flow-tilaan.
Jäin miettimään, voisiko sitä itse kukin kuulostella omia rajojaan. Josko antaisi rajojensa olla auki hyville asioille ja ikävien asioiden kohdalla käyttäisi niin kutsuttua kolmen portinvartijan sääntöä: 1) Onko asia totta? Esimerkiksi teinkö jotain sellaista, mitä tulisi korjata? 2) Onko asia tarpeellinen? Esimerkiksi tarvitseeko minun vaikuttua siitä? ja 3) Onko asia ystävällinen? Esimerkiksi tuottaako se minulle (tai toiselle) iloa ja hyvää oloa?