Zagrebissa tyttären junioreiden muodostelmaluistelun MM kilpailuissa vanhempien kanssa keskustellessa tuli olo, että ”winning is a state of mind”. Siis voittaminen on mielentila.

Tällä tarkoitan urheilussa sitä, että huolimatta kaatumisista, loukkaantumisista tai muista ikävistä tapahtumista, joita urheilu-uralla lähes väistämättä jokaiselle tulee, usko itseen saa takaisin pystyyn ja ponnistelemaan lisää. Unelmat ja toivo vetävät takaisin treeneihin, harjoittelemaan lisää. Pettymysten ja epäonnistumisten kyyneleet rakentavat unelmia ja toivetta jopa suuremmiksi.

Voittamisen mielentila tarkoittaa sitä, että sisällä kuplii, koko keho hengittää varmuutta itsestä ja joukkueessa myös toisista. Se on tila, jossa mieli ja sielu lepää ruumiissa – valmiina elämään liikettä. Loikkaamaan, heittämään, juoksemaan, pelaamaan tai luistelemaan – ilman ylimääräistä ajatusta päämäärästä – vain antamalla kaikkensa siihen, missä sillä hetkellä on ja mitä tekee. Luottaen, että seuraavassa hetkessä se kaikki toistuu, kunnes maaliviiva ylittyy.

Se on luottamusta itsestä. Sisäinen peili, joka on ylpeä itsestä ja omasta osaamisesta. Se ei murru yksittäisten suoritusten perusteella. Kokemukset vain vahvistavat käsityksiä omasta ainutlaatuisuudesta ja erinomaisuudesta. Se ei ole ylimielisyyttä, takki auki menemistä otteluihin – se on tervettä itserakkautta, joka takaa sen, että jokaisessa kilpailussa vastustajaa kunnioitetaan ja annetaan sille arvo. ”Minä luotan itseeni, tiedän, mitä osaan, tunnen, että pystyn – siksi olen valmiina kohtaamaan sinut”. Se on sisäinen asenne, skeema – mielentila.

Näin ajatellen voittaminen ei ole pelkkä lopputulos. Se on mielentila, joka tuntuu ja jonka tuntee ja joka kantaa.