Luin Jim Taylorin kirjoittaman artikkelin ”Sports are like sleep – trying to sleep (or perform) just doesn´t work” Psychology Today sivuilta. Hänen ajatuksenaan on, että jos urheilija yrittää suoriutua, hän luo yliajattelua ja lihasjännitystä, mikä haittaa suorituksen tekoa, eli mitä enemmän yrität pelata hyvin, sen huonommin pelaat. Vähän kuten nukkumisenkin suhteen, mitä enemmän yrität nukkua hyvin, sen todennäköisemmin uni pakenee.

Asiassa on perää, urheilusuorituksessa analysoiminen voi johtaa siihen, että tekeminen on jäykempää ja hitaampaa kuin vain pelkkä läsnä oleva, lähes vaistonvarainen tekeminen. Nukkumisen suhteen etukäteisajattelu, pohtiminen ei unta tuo – vaan pahimmillaan estää sen ja saa aikaan aikamoisen noidankehän, jossa pelko nukkumista kohtaan kasvaa ja entisestään estää unenpääsyä.

Joskus tuntuu, että elämässä ylipäätään katoaa juuri se, mitä haluaa saada. Tuleeko päämäärästä vankila, joka estää itse asiassa tavoitellun asian toteutumisen?

Toisaalta eikö yrittämisestä palkitakaan? Kun yrittää tehdä hyvin, yrittää saada hyvää aikaisiksi tai yrittää olla hyvä kaveri toiselle, eikö se riitä? Eikö sitä kannusteta toista sanomalla; ”yritä edes” tai ”riittää, kun edes yrität”. Onhan sanontakin, että ”yrittänyttä ei laiteta”.

Yhtä lailla yrittämisestä sanotaan, että pelkkä yritys ei riitä, pitää tehdä! Jos vaan yrittää ja yrittää eikä oikeasti tee mitään, mitään ei tapahdukaan. Klassikko esimerkki lienee se, että yrittää kurkottaa kynää lattialta: yrittämisellä ei onnistu, se nousee sieltä ainoastaan ottamalla sen.

Vai onko tässäkin joku kultainen keskitie: yrittäminen on tyhjää parempi. Toisaalta pelkkä yrittäminen ei takaa hyvää lopputulosta. Hyvä lopputulos tulee ainoastaan ja vain tekemisellä. Ehkä tässäkin on jonkinlainen jana: Kun yrittää, tietää, että asia on mielessä. Ja janan toisessa päässä; kun tekee, voi onnistua. Ainakin jotain saa aikaan enemmän kuin pelkällä odottamisella tai yrittämisellä.

Voisiko tässä olla mottona: "Yritä tehdä ja tee yrittämättä"