Eduskuntavaalit tulivat ja menivät. Kansa on puhunut – ja osa ei. Vai puhuiko? Noin 30 % jätti äänestämättä. Onko näiden 30 % äänestämättömyys passiivisuutta, välinpitämättömyyttä vai aktiivinen kannanotto?

Joskus on helpompi hahmottaa, kun käyttää esimerkkinä lähellä olevia asioita. Mietin tilannetta esimerkiksi työyhteisöön, jossa 3 kymmenestä ei sano omaa mielipidettään. Mikä merkitys sillä on? Tiedän, että vertaus on ontuva, koska vaaleissa oma mielipide voidaan pitää salassa. Työyhteisöissä taas pyrkimys on siihen, että yhteisistä asioista voidaan puhua ääneen.

Mutta jos keskitytään vain tähän 30 % - oli ontuvaa tai ei.

Jos he valittavat asioiden toimimattomuutta, mutta eivät halua vaikuttaa, sillä voi olla isokin merkitys. Mutta jos he tyytyvät siihen, mitä on, merkitys pienenee. Jokaisella on toki oikeus valittaa, mutta työyhteisössä on raskasta muille sietää valittajaa, joka ei kuitenkaan tee asioille mitään itse – vaikka mahdollisuus tarjottaisiin. Usein työssä nääs valituksen määrä vähenee, kun itse on aktiivinen osallistuja.

Tai jos 30 % työyhteisön jäsenistä kärsii itsekseen, vaikkei ääneen valita, se voi vaikuttaa silti työyhteisön ilmapiiriin ja energiatasoon. On kuin kivitaakkaa vetäisi perässä.

Joskushan voi olla niinkin, että se 30 % eli ne 3 tyyppiä pitävät vallan käsissään. Kukaan ei voi tehdä mitään, kun ne kolme pitävät mykkäkoulua eivätkä kerro omaa mielipidettään. Tosin tämä edellyttää sitä, että heillä on työyhteisössä vaikutusvaltaa. Näin ollen sen voisi tulkita aktiivisena kannan ottona. Tällainen aktiivinen kannanotto voi estää toimintaa kehittymästä. Työteho ei ole sitä, mitä se voisi olla. Ne kolme ääntään käyttämättä jättäneitä saastuttavat työilmapiiriä ja estävät muidenkin innovatiivisuutta. ”Hiljaisilla on avaimet yhteisön toimintaan”, sanotaankin. Tosin tällaisesti nähtynä on aika kaukaa haettu, että tämä näkyisi politiikassa äänestyskäyttäytymisessä. Toisaalta se, että joku ei kerro mielipidettään työyhteisössä, esimerkiksi vastaa henkilöstökyselyihin, voi kertoa siitä, että toiminta ei muutu, vaikka vastaisi mitä. Näin ollen sitä pidetään turhana ajankäytön haaskauksena.

Toisille taas työpaikka on vain paikka. josta saa rahaa, jotta vapaa-ajan elämä mahdollistuu. Toisin sanoen he ovat välinpitämättömiä. Heidän toiminta voi haitata tai olla haittaamatta työpaikalla. Kun ihminen hoitaa hommansa, hänestä ei päällepäin näy, mikä potentiaali jää käyttämättä vai jääkö mitään. He ovat ne hiljaiset puurtajat, jotka eivät vikise, vastaile kyselyihin, mutta hoitavat hommansa työyhteisössä.

Miten on siis politiikassa? Onko niin, että poliittinen päätöksenteko on jo niin kaukana tavallista ihmistä, ettei se enää liikuta kaikkia. Sen ei nähdä vaikuttavan millään tavalla arjessa. Vai onko niin, että yhteisistä asioista päättäminen ei hetkauta – sama kuka yleisellä tasolla päättää, kunhan oma elämä kulkee. Vai onko niin, että äänestämätön käyttää äänensä arjessa – omalla tavallaan – omien etujen puolesta taistellen, viis siitä mitä yleisesti päätetään?

Ontuvan metaforan avulla minun on vaikea nähdä äänestämättömyyttä aktiivisena kannanottona. Paremminkin se kertoo turhautumisesta tai siitä, että politiikan koetaan olevan jo liian kaukana tavallisen ihmisen arjesta. Sen ei nähdä enää olevan yhteisten asioiden sopimista ja päättämistä, joka vaikuttaa jokaisen arjessa näiden 30 %:n mielestä.