Luin mielenkiintoisen ja tärkeästä aiheesta kirjoitetun jutun ”Raaka totuus lätkävanhemmista” Urheilu-sanomat lehdestä (50/2014). Kirjoituksessa kerrottiin vanhempien törkeästä ja ikävästä käyttäytymisestä valmentajia, omaa lastaan ja muita pelaajia kohtaan. Painostus, lahjonta ja asiaton kielenkäyttö aina henkiseen ja jopa fyysiseen väkivaltaan saakka kuuluu pahimpien vanhempien repertuaariin.
Aihetta voisi pohtia monelta kantilta. Itse jäin miettimään yleisesti ottaen syitä vanhempien käyttäytymiseen ja toimintaan seuramaastossa. Varmasti vanhempia löytyy joka lähtöön, myös ikävässä mielessä. Toisaalta harva vanhempi lähtökohtaisesti haluaa olla ikävä ja hankala ihminen.
Miksi sitten osa vanhemmista valittaa toiminnasta, peluuttamisesta ja valmentamisesta? Syy valittamiseen voi johtua esim. siitä, että joukkueessa ei ole selkeästi etukäteen kerrottu toimintatapoja ja pelisääntöjä. Näin kaikki se, mitä valmentaja tekee, jättää tekemättä tai miten peluuttaa, näyttää erilaiselta riippuen siitä, miten oma lapsi saa huomiota ja peliaikaa. Esimerkiksi, jos valmentajalle on itsestään selvää peluuttaa niitä, jotka yrittävät tosissaan ja ovat asenteeltaan urheilijamaisia, vaikka taidollisesti eivät olisi huippuja joukkueessa, näyttää varsin erilaiselta kuin se, että valmentaja peluuttaa vain parhaita. Vanhemmille tämä aiheuttaa varmasti keskusteluja. Heillä ei ole välttämättä tietoa, miksi ja miten toimitaan. Yhtä lailla tilanteessa, jossa sovitut säännöt eivät koske kaikkia, vaan joillakin pelaajilla on erikoisoikeuksia, joiden syitä ei tiedetä, herättää närää. Itse asiassa se, jos mikä alkaa harmittaa ketä tahansa. Tällainen harmitus kasvaa, jos vanhemmat panostavat vapaa aikanaan paljon seuratyöhön, talkootyöhön, rahan keräämiseen ja niin edelleen.
Joskus myös valmentajalla on suosikkinsa. Tämä voi olla myös nk. julkinen salaisuus. Julkisella salaisuudella tarkoitan sitä, että kaikki tietävät, kuka suosikki on, mutta siitä ei puhuta ääneen – ainakaan julkisesti. Jos tämä suosikki saa sitten enemmän huomiota, peliaikaa, anteeksi huonoa käytöstään tai virheitään, närän määrä kasvaa eksponentiaalisesti. Kaikki vanhempien valitus ei ole mielestäni vain vanhemmista lähtevää. Siihen vaikuttaa myös valmentajan käyttäytyminen ja koko seuran toimihenkilöiden toiminta. Olisi asian yksinkertaistamista sanoa, että niin kutsutut hankalat vanhemmat aiheuttavat kaikki vaikeudet lasten ja nuorten urheiluun.
Ymmärrän täysin, että vaatii paljon psyykkisestä työtä pitää lapsen harrastus vain lapsen harrastuksena, koska se voi olla myös vanhemmalle intohimo. Sehän parhaimmillaan luo uusia ystävyyssuhteita, uuden maaston toimia erilaisissa luottamustehtävissä ja ihania elämyksiä. Mikäli tähän harrastukseen laitetaan rahaa likoon enemmän kuin perheellä olisi edes oikeasti varaa, kasvaa toive saada harrastuksesta irti myös enemmän. Harva kuitenkaan mielellään maksaa monta sataa euroa kuukaudessa siitä, että lapsi saa koskea kiekkoon otteluissa muutaman kerran, jos sitäkään.
Se, että joku asia on ymmärrettävää, ei kuitenkaan tarkoita että se olisi hyväksyttävää. Huono käytös on aina huonoa käytöstä, vaikka syyt siihen olisivat varsin ymmärrettäviä. Jotenkin sitä kuitenkin toivoisi, että sivistyneessä valtiossa me aikuiset ihmiset osaisimme puhua asioista asiallisesti ja suoraan. Tosin tässäkin on hyvä muistaa, että valmennussuhde ei ole joukkueessa tasa-arvoinen. Viime kädessä valmentaja kuitenkin päättää, ketä hän peluuttaa, millä paikalla ja kuinka paljon. Valta asema saattaa myös tulla esteeksi ottaa asioita suoraan puheeksi.
Itse olen toiminut jääkiekossa sekä valmentajana että vanhempana. Sen perusteella sanoisin, että hyvällä tahdolla, rohkeudella ja uskalluksella sekä aidolla halulla saada homma toimimaan, ylireagoinneilta ja epäasialliselta toiminnalta voidaan välttyä. Tämä tosin vaatii usein enemmän valmentajalta kuin vanhemmalta – jo ihan virkansa ja positionsa puolesta.