Olin kouluttamassa valmentajia ja jäimme miettimään työhyvinvointia tukevia keinoja. Pitkän uran tehneillä valmentajilla oli kokemusta monenlaisista keinoista. Osa näistä keinoista oli edelleen käytössä, osaa ei oltu edes kokeiltu, vaikka ne periaatteessa kuulostivat tärkeiltä ja oleellisilta.
Jaottelin koulutusta varten hyvinvoinnin keinot 1) automaattisiin keinoihin (tarkoittaen niillä keinoja, jotka ovat systemaattisesti, -lähes itsestään selvästi - aina käytössä). 2) satunnaisesti käytössä oleviin keinoihin (tarkoittaen niitä keinoja, joihin tulee ajoittainen ”buusti”, jolloin ko. keinot ovat käytössä), 3) joskus käytössä oleviin (tarkoittaen niitä keinoja, jotka joskus muistaa ja joskus unohtaa täysin) ja 4) ei juurikaan käytössä oleviin keinoihin (eli ne keinot, joita ei käytä).
Mietin hyvinvoinnin kannalta, miten muodostuvat ne tavat, jotka automatisoituvat niistä tavoista, joita ei juurikaan kokeile. Ne hyvinvointia tukevat toiminnat, jotka ovat itselle arkipäivää, ovat osa tiedostamatonta kyvykkyyttä, itsestään selviä tapoja, joiden olemassa olo on luonnollista ja jatkuvaa itselle.
Toimintatavat, jotka muistaa ajoittain esim. ”nyt aloitan kuntoilun” tai ”nyt en enää vastaa puhelimeen iltaisin” ovat tapoja, jotka muistaa ajoittain, mutta jotka tarvitsisivat muistuttelua useammin. Nämä tavat edellyttävät tietoista vaivannäköä.
Tavat, joita käyttää joskus olisivat hyviä hyvinvoinnin näkökulmasta, mutta niihin sopeutuminen edellyttäisi valtavia muutoksia, jatkuvaa valppaana oloa sekä tietoisia päätöksiä ja vaivan näköä. Ei siis ihme, että ne unohtuvat arjen kiireessä.
Keinot, jotka asettautuvat luokkaan ei juurikaan käytössä, ovat keinoja, jotka eivät sovi itselle tai keinoja, joiden ottaminen käyttöön olisi liian vierasta itselle. Ne voisivat kuitenkin olla äärimäisen tärkeitä ja oleellisia tapoja kehittää ja pitää yllä hyvinvointia pidemmällä aikajänteellä, mutta ne tuntuvat vierailta tällaisessa hektisessä maastossa, jossa nyt elää.
Jo pelkkä pysähtyminen sen ääreen, miten huolehtii itsestä voi olla tärkeää ja opettavaista. Sen sijaan pysähtyminen sen ääreen, mitä hyvinvointia tukevia keinoja käyttää vain joskus tai ei koskaan, voi opettaa itsestä ja omista rajoista vielä enemmän: ”miksi en tee noin?” tai ”mikä kyseisessä tavassa/keinossa on sellaista, miksi en sitä käytä?” tai ”miksi on niin vaikeaa joskus kokeiltua pitää yllä säännöllisesti?” Asian monipuolinen pohtiminen voi avata ovia oppia tuntemaan itseä paremmin. Itsensä tunteminen taas voi avittaa parempaan itsestä huolehtimiseen.
Yhtä lailla niiden tapojen ja keinojen huomaaminen, jotka ovat käytössä jatkuvasti tai ajoittain ovat tärkeitä, koska ne kertovat siitä, millaisia voimavaratekijöitä omaan elämään on onnistunut rakentamaan joko omin voimin tai muiden tukemana ja avustamana.
Millaisen hyvinvoinnin keinojen nelikentän sinä rakennat tällä hetkellä?